Valoisa, kolmannen kerroksen kulmahuoneisto omalla tontilla olevassa yhtiössä Malminkartanon eteläreunassa.
Olohuone on hyvänkokoinen ja sen yhteydessä on avokeittiö sekä lasitettu parveke, makuuhuoneessa ja eteisessä on hyvin säilytyskaappeja valmiina ja saunallisessa kylpyhuoneessa on mietitty valmiiksi paikka pesutornille. Asunto on todella valoisa ja näkymät ovat länteen junaradan suuntaan.
Yhtiössä ei tarvitse suuremmista remonteista murehtia vielä pitkään aikaan, rakennukset ovat valmistuneet loppuvuodesta 2015, eikä mitään suurempia korjauksia ole vielä suunnitteilla. Yhtiön hallinnassa on 19 piha-autopaikkaa, joista kuuteen tehdään syksyn aikana sähköautojen latauspisteet.
Taloyhtiön sijainti on mukavan rauhallinen, Juustenintie on päättyvä tie, eikä läpiajoliikennettä ole. Lisäksi Kartanonkaaren toiselta puolelta alkaa useita ulkoilupolkuja ja lumisena talvena jopa hiihtoladut. Mätäjoen yli pääsee junaradan vierustaa kävelemään aina Kannelmäen asemalle ja kauppakeskus Kaareen, vaikka peruspalvelut ja kaupat löytyvät toki lähempääkin Malminkartanosta.
Asunto sijaitsee hissillisen talon kolmannessa kerroksessa ja sopii hyvin myös liikuntarajoitteisille, sillä hissille ei ole yhtään rappusta.
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä, tulen mielelläni esittelemään tätä kotia!
Tilaa ilmainen arviokäynti
Asunnonvaihto kannattaa aloittaa nykyisen asunnon hinnan arvioinnilla. Näin saat raamit uusille unelmillesi.
Asunnon perustiedot
Kotiavain | 20101608 |
---|---|
Osoite | Juustenintie 2, 00410 Helsinki |
Tyyppi | Kerrostalo |
Omistusmuoto | Oma |
Huoneistoselitelmä | 2h + avok + kph + s + las. p |
Huoneet | 2 |
Asuintilojen pinta-ala | 51 m² |
Kokonaispinta-ala | 51 m² |
Lisätietoja pinta-alasta | Yhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen |
Kerros | 3/4 |
Rakennusvuosi | 2015 |
Käyttöönottovuosi | 2015 |
Vapautuminen | Heti |
Hinta ja kustannukset
Myyntihinta | 163 102,54 € |
---|---|
Velkaosuus | 79 797,46 € |
Velaton hinta | 242 900 € |
Neliöhinta | 4 762,75 €/m² |
Hoitovastike | 275,40 €/kk |
Rahoitusvastike | 714 €/kk |
Yhtiövastike yhteensä | 989,40 €/kk |
Muut maksut | Vesimaksun tasaus todellisen kulutuksen mukaan. Pesutuvan käyttökorvaus 15,00 €/kk. Hallituksella on valtuudet periä enintään kaksi ylimääräistä hoito- ja pääomavastiketta |
Vesimaksu | 25 €/kk |
Asunnon lisätiedot
Sauna | Oma sauna |
---|---|
Parveke | On |
Parvekkeen kuvaus | Lasitettu |
Parvekkeen ilmansuunta | Lounas, luode |
Tietoliikenne | Elisa taloyhtiölaajakaista 50M/50M |
Asunnon kunto | Hyvä |
Lämmitysjärjestelmän kuvaus | Kaukolämpö |
Asunnon tilat ja materiaalit
Pääasiallinen rakennusmateriaali | Elementti, betoni |
---|---|
Keittiön kuvaus | Jääkaappi/pakastin, liesi (keraaminen, erillisuuni), työtasot (laminaatti), seinät (maalattu), lattiat (parketti), liesituuletin, astianpesukone, kiinteät valaisimet |
Kylpyhuoneen kuvaus | Suihkuseinä, pesukoneliitäntä, lattialämmitys, wc-istuin, suihku, peilikaappi, kiinteät valaisimet, kylpyhuonekaapisto, seinät (kaakeli), lattiat (laatta) |
Saunan kuvaus | Sähkökiuas |
Olohuoneen kuvaus | Seinät (maalattu), lattiat (parketti) |
Makuuhuoneen kuvaus | Seinät (maalattu), lattiat (parketti) |
Kattotyyppi | Tasakatto. |
Katon kuvaus | Bitumikermi |
Taloyhtiö
Taloyhtiön nimi | Asunto Oy Helsingin Juusteni |
---|---|
Isännöitsijän yhteystiedot | Markku Kulomäki, SKH-Isännöinti Oy, Beckerintie 8, 00410 Helsinki, puh. (09) 530 8860, sposti asiakaspalvelu@skh.fi |
Huolto | Huoltoyhtiö |
Hissi | Kyllä |
Taloyhtiöön kuuluu | Kerhohuone, |
Taloyhtiön autopaikat | Autokatoksia: 15, Sähköpistokepaikkoja: 19, Autokatospaikat ovat osakkeina |
Muuta taloyhtiöstä | Sauna, talopesula, kellarikomero, urheiluvälinevarasto, väestönsuoja, kaapeli-tv |
Tehdyt remontit | Parvekelasien huolto, lämmitysverkoston perussäätö 2023 |
Tulevat remontit | Ilmanvaihdon nuohous ja säätö, käsisammuttimien uusinta, energiatodistuksen uusiminen sekä VSS tilan tarkastus ja tiiveyskoe 2025 |
Energialuokka | C2013, On lain edellyttämä energiatodistus |
Tontin pinta-ala | 4478 m² |
Tontin omistus | Oma |
Kaavoitustiedot | Helsingin kaupunki |
Kaavoitustilanne | Asemakaava |
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut | Peruspalvelut Malminkartanon juna-aseman luona noin 500 m, kauppakeskus Kaaressa paljon palveluita noin 2 km. |
---|---|
Koulut | Lähimmät Malminkartanossa, lisää lähialueilla. |
Päiväkodit | Lähimmät Malminkartanossa, lisää lähialueilla |
Liikenneyhteydet | Linja-autopysäkki Parivaljakontiellä (37) noin 200 m, Urkupillintiellä (36) noin 300 m ja Pasuunatiellä (42, 56) noin 600 m, Malminkartanon juna-asema noin 700 m (I ja P) |
Muut lisätiedot
Muut kaupan kannalta merkittävät tiedot | Osakkeenomistajat ovat velvollisia huolehtimaan kustannuksellaan asuinhuoneistoihin kuuluvien parvekkeiden, terassien tai ns. ranskalaisten parvekkeiden asianmukaisesta huollosta ja kunnossapidosta mm. huolehtimalla mahdollisen lumen, jään, puiden lehtien yms. poistosta ko. alueilta asianmukaisesti siten, että ne eivät aiheuta vaurioita rakenteille |
---|