Tilava perheasunto Myllypuron omakotitaloalueella
Tässä kodissa on tilaa isommallekin perheelle. Alakerrassa on keittiön yhteydessä kätevä apukeittiö, jossa pyykinpesulle on omat tilat. Olohuoneesta on käynti taloa kiertävälle vehreälle puutarhapihalle. Yläkerrassa on neljä tilavaa makuuhuonetta sekä saunaosasto. Yläkerran oleskelutila on kuin toinen olohuone, josta pääsee parvekkeelle ihailemaan pihaa. Asunnon alakerrassa on omalla sisäänkäynnillä oleva monikäyttöinen yksiö, jota voi käyttää työtilana, toimistona, isovanhempien tai myös aikuistuvan nuoren asuntona. Sivuasunnossa on oma tilava kylpyhuone ja huoneessa pieni keittiönurkkaus.
Asunnolle kuuluu myös sähköpistokkeellinen autopaikka sekä 5 m2 kokoinen varastotila.
Taloyhtiön muodostavat kolme paritaloa ja se sijoittuu rauhalliseen kulmaukseen, mutta kuitenkin lähelle hyviä liikenneyhteyksiä. Raide-Jokerin lähin pysäkki on vain 200 m päässä ja sillä pääsee kätevästi Itäkeskuksen metroasemalle tai läpi kaupungin Espooseen. Myllypurosta löytyvät ostari, kirjasto, metro ja terveyskeskus. Päiväkoteja ja kouluja on alueella useita; lähin päiväkoti viereisen kadun toisella puolella. Liikuntamahdollisuudet ovat monipuoliset ja ulkoilureitit vievät omalta ovelta Hallainvuoren metsiin ja Viikin peltomaisemiin sekä aina meren rantaan saakka.
Ota yhteyttä ja sovi oma näyttö. Tervetuloa uuteen kotiinne Myllypuroon!
Tilaa ilmainen arviokäynti
Asunnonvaihto kannattaa aloittaa nykyisen asunnon hinnan arvioinnilla. Näin saat raamit uusille unelmillesi.
Asunnon perustiedot
Kotiavain | 21867645 |
---|---|
Osoite | Sarsantie 16, 00920 Helsinki |
Tyyppi | Paritalo |
Omistusmuoto | Oma |
Huoneistoselitelmä | 7h + k + rt + 2wc + kph + s + sh + aula + p (yj 6h+k+s+h) |
Huoneet | 6 |
Asuintilojen pinta-ala | 140,5 m² |
Kokonaispinta-ala | 140,5 m² |
Lisätietoja pinta-alasta | Yhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen |
Kerros | 1-2/2 |
Rakennusvuosi | 1986 |
Käyttöönottovuosi | 1986 |
Vapautuminen | Sopimuksen mukaan |
Hinta ja kustannukset
Myyntihinta | 410 000 € |
---|---|
Velaton hinta | 410 000 € |
Neliöhinta | 2 918,15 €/m² |
Hoitovastike | 491,75 €/kk |
Yhtiövastike yhteensä | 491,75 €/kk |
Muut maksut | Vesimaksu määräytyy kulutuksen mukaan, maksu kolme kertaa vuodessa. Helenin ennuste veden lämmittämisen keskihinnasta 2023 on 5,35 euroa/m3, mikä lisätään lämpimän veden osalta vesimaksuun 1.1.2023 jälkeen kulutetusta vedestä. |
Asunnon lisätiedot
Sauna | Oma sauna |
---|---|
Parveke | Kyllä, |
Ilmansuunta | Länsi |
Tietoliikenne | Mobiililaajakaista (ei taloyhtiön hallinnoima) |
Tehdyt remontit | Sauna ja kylpyhuone remontoitu n. v. 2000. |
Asunnon kunto | Tyydyttävä |
Lämmitysjärjestelmän kuvaus | Kaukolämpö, muu |
Käyttö- ja luovutusrajoitukset | Entinen hitas, poistunut järjestelmästä 1.2.2017 |
Asunnon tilat ja materiaalit
Pääasiallinen rakennusmateriaali | Tiili, betoni |
---|---|
Keittiön kuvaus | Jääkaappi, pakastinkaappi, keraaminen liesi, liesituuletin (huippuimuri), astianpesukone. Parkettilattia, seinät maalattu. Apukeittiössä: pyykinpesukoneliitäntä ja lavuaari, muovimatto. |
WC-tilojen kuvaus | Lattia muovimatto, osalaatoitus, peili. |
Saunan kuvaus | Sähkökiuas, Lattia laatoitettu, puupaneeli |
Olohuoneen kuvaus | Parkettilattia, seinät maalattu |
Makuuhuoneen kuvaus | Lattiat muovi, seinät maalattu |
Säilytystilojen kuvaus | Ulkovarasto on n. 5 m2 |
Kattotyyppi | Harjakatto |
Kattomateriaalin kuvaus | Peltikate |
Taloyhtiö
Taloyhtiön nimi | Asunto Oy Sarsantie 12-16 |
---|---|
Isännöitsijän yhteystiedot | Hallitus hoitaa isännöitsijän tehtävät. Hallituksen puheenjohtaja Matti Poutanen, 050 534 9875, poutanen.matti@gmail.com |
Huolto | Asukkaat |
Hissi | Ei |
Taloyhtiön autopaikat | Sähköpistokepaikkoja: 6, Piha-autopaikkoja: 4 |
Muuta taloyhtiöstä | Huoneistokohtaiset varastot |
Tehdyt remontit | 2022 roskakatoksen huoltomaalaus 2021 Julkisivuremontti: valkoisten puuosien maalaus, tiiliverhoilun pesu tarvittavin osin, rännien, otsalautojen ja ikkunapeltien vaihto tarvittavin osin, CD katon maalaus, A:n lumiesteen uusiminen 2021 Huoneistolle C johtavan pihatien kunnostus 2019 EF väliaidan uusiminen 2017 AB ja CD talojen eteläpuolen rännien vaihto 2017 Lumiesteiden uusiminen tarvittavin osin 2017 Yläpohjien lisäeristys puhallusvillalla (RW kivivilla) 2017 Antenniremontti 2015 AB väliaidan uusiminen 2015 Ilmanvaihtokanaviston puhdistus, poistoilmaventtiilien puhdistus, huippuimureiden puhdistus ja tarkistus 2014 D:n huippuimurin uusiminen 2014 CD väliaidan uusiminen 2013 EF katon maalaus 2013 E:n huippuimurin uusiminen 2013 Huoneistokohtaisten varastojen ovien paneloinnin uusiminen ja maalaus 2012 AB katon maalaus 2010 Kaukolämmön saneeraus ja kaukolämpölaitteen uusiminen 2009 A:n ja F:n huippuimurin uusiminen 2008 Roskakatoksen rakentaminen 2008 Kivituhkan lisääminen teille ja parkkipaikalle 2007 B:n ja C:n huippuimurin uusiminen 1998 Varaston rakentaminen lämmönjakohuoneen viereen 1993 Ulkomaalaus. Alkuperäisen vaaleanruskean värin vaihto lähes valkoiseen. |
Tulevat remontit | 2023-2027 korjaustarve: -sokkelin reunakiveysten tms. asentaminen/parantaminen talkoovoimin ainakin niissä paikoissa, joissa kaato talolle päin -kurtturuusujen hävitys talkoovoimin -kivituhkan asentaminen parkkipaikalle ja teille |
Tontin koko | 2762 m² |
Tontin omistus | Vuokrattu |
Tontin vuokra | 7 041 € |
Tontin vuokraaja | Helsingin kaupunki |
Tontin vuokrasopimus päättyy | 30.12.2045 |
Kaavoitustiedot | Helsingin kaupunki, 09 310 1691 Karhunkaatajan alueen kaavamuutos: alueelle on suunnitteilla asuinrakentamista palveluineen, virkistysyhteyksineen ja -alueineen, sekä Viilarintien varteen RaideJokerin pikaraitiolinja pysäkkeineen. https://www.hel.fi/kanslia/fi/julkaisut-jakuulutukset/kaavakuulutukset/kaavakuulutukset-2022/kaavakuulutus20220518- 112 |
Kaavoitustilanne | Asemakaava |
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut | Myllypuro, Itäkeskus |
---|---|
Koulut | Myllypuro, Viikki, Herttoniemi |
Päiväkodit | Myllypuro, lähin päiväkoti 100 m |
Liikenneyhteydet | Bussi, metro Myllypuro ja Itäkeskus, Raide-Jokerin pysäkki n. 200 m |