Kauklahti on voimakkaasti kasvava, luonnonläheinen kaupunginosa, joka on Espoon vanhimpia asuinalueita. Vanhimmat arkeologiset löydökset ovat peräisin kivikaudelta, mutta suurimmat muutokset alueella tapahtuivat 1900-luvun alussa rantaradan valmistumisen myötä. Meren rantaan rajoittuva alue on kuuluisa monipuolisesta ja upeasta luonnostaan, pitkästä teollisuushistoriastaan ja aikoinaan vilkkaasta kartanoelämästään.
Tervetuloa tutustumaan tähän vehreään, erityisesti lapsiperheiden suosiossa olevaan, pientalovaltaiseen alueeseen, jonka kasvu on viime vuosina ollut voimakasta, ja erilaisten palveluidenkin tarjonta on kasvanut voimakkaan muuttoliikkeen myötä. Alueella on loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja urheiluun, pyöräily-ja kävelyreittejä on runsaasti, Espoon kartanossa on ratsastustalli ja parin kilometrin päässä on Espoo Golfin kentät. Kaupunginosa sijaitsee Kehä III:n varrella, lähellä Kirkkonummen rajaa.
Asunto Oy Espoon Lokinuora koostuu vuonna 2018 valmistuneista rivitaloista, joilla kaikilla on oma suojaisa piha ja katettu terassi, pihan yhteydessä on kylmä ulkovarasto, lämmin irtaimistovarasto löytyy taloyhtiön yhteisestä talousrakennuksesta. Tule tutustumaan tähän viehättävään, laadukkaasti rakennettuun kokonaisuuteen. Tämän asunnon tonttiosuus on jo lunastettu.
Esittelyt ja lisätiedot välittäjältä.
Tilaa ilmainen arviokäynti
Asunnonvaihto kannattaa aloittaa nykyisen asunnon hinnan arvioinnilla. Näin saat raamit uusille unelmillesi.
Tilaa ilmainen arviokäynti
Asunnon perustiedot
Kotiavain |
21016811 |
Osoite |
Lindankuja 2, 02780 Espoo |
Tyyppi |
Rivitalo |
Omistusmuoto |
Oma |
Huoneistoselitelmä |
2h + kt |
Huoneet |
2 |
Asuintilojen pinta-ala |
43,5 m² |
Kokonaispinta-ala |
43,5 m² |
Lisätietoja pinta-alasta |
Yhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen |
Kerros |
1/1 |
Rakennusvuosi |
2018 |
Käyttöönottovuosi |
2018 |
Vapautuminen |
Vuokrattu, irtisanomisaika 6 kk. |
Hinta ja kustannukset
Myyntihinta |
82 993,26 € |
Velkaosuus |
117 906,74 € |
Velaton hinta |
200 900 € |
Neliöhinta |
4 618,39 €/m² |
Hoitovastike |
178,35 €/kk |
Rahoitusvastike |
1 136,93 €/kk |
Yhtiövastike yhteensä |
1 315,28 €/kk |
Muut maksut |
Hoitovastike A asuinhuoneistot 4,10 euroa/m2/kk
Hoitovastike B autopaikat 10,00 euroa/autopaikkaosake/kk
Pääomavastike D rakennusaikaiset lainat 0,59/euroa/jyvitetty osake/kk
Tontinvuokravastike C 1,96 euroa/m2/kk
Vesivastike-ennakko 22,00 euroa/henkilö/kk
Autopaikkavuokra 33,00 euroa/kpl/kk
Autopaikkavuokra Invapaikka 38,00 euroa/kpl/kk
Pääomavastikevakuus:
Niin kauan kun muulla kuin perustajaosakkaalla on huoneistoon kohdistuvaa rakennusaikaista yhtiölainaosuutta jäljellä enemmän kuin 50 % huoneiston alkuperäisestä rakennusaikaisesta yhtiölainaosuudesta, tulee yhtiön hallussa olla asianomaisen huoneiston osalta aina vähintään kolmen (3) kuukauden pääomavastikkeiden suuruinen pääomavastikevakuus yhtiön pääomavastikesaatavan vakuutena. Yhtiön hallitus/isännöitsijä vastaa yhtiön päätöksen mukaisesti edellä mainitun vastikevakuuden palauttamisesta ja/tai korottamisesta.
Taloyhtiön osakeluettelo on siirretty huoneistotietojärjestelmään. Ostajan tulee hakea omistusoikeuden rekisteröintiä Maanmittauslaitokselta. Ostaja vastaa tällöin omistusoikeuden rekisteröintikustannuksista, mahdollisista osakekirjan mitätöinnistä aiheutuvista kustannuksista sekä mahdollisesta hakemusmaksun korotuksesta. Ostajan pankin ostajalta mahdollisesti veloittamista kaupantekoon, omistusoikeuden rekisteröintiin tai panttausmerkinnän hakemiseen liittyvistä kustannuksista ostaja saa tiedon pankiltaan.
|
Vesimaksu |
22 €/kk |
Asunnon lisätiedot
Sauna |
Ei saunaa |
Parveke |
Ei |
Tietoliikenne |
DNA Welho
Taloyhtiölaajakaista 10M |
Asunnon kunto |
Hyvä |
Lämmitysjärjestelmän kuvaus |
Kaukolämpö |
Käyttö- ja luovutusrajoitukset |
Yhtiöjärjestys 7 § Tontin määräosan maksaminen
Yhtiö voi edellä 2 §:ssä mainitun tontin vuokrasopimuksen mukaisesti ostaa vuokra-alueena olevasta tontista (49-44-146-2) määräosia. Yhtiö on allekirjoittanut kiinteistökaupan esisopimuksen koskien määräosia tontista .
Kunkin asuinhuoneiston osakkeenomistajalla on oikeus maksaa huoneistokohtainen osuus edellä tässä 7§:ssä tarkoitetun tontin lunastushinnasta yhtiölle, jonka tulee tämän jälkeen seuraavana vuokrasopimuksen mukaisena mahdollisena ajankohtana hankkia yhtiön omistukseen vastaava määräosa tontista. Yhtiökokouskutsussa on tiedusteltava kaikilta yhtiön asuinhuoneistojen hallintaan oikeuttavien osakkeiden omistajilta, haluavatko nämä maksaa kokonaan huoneistokohtaisen osuutensa tontin lunastushinnasta.
Huoneistokohtainen osuus tontin lunastushinnasta määrätään käyttäen perusteena edellä 4 §:ssä mainittuja kunkin huoneiston pinta-alan suhdetta kaikkien huoneistojen yhteenlaskettuun pinta-alaan. Osuus lunastushinnasta on lisäksi määriteltävä siten, että suorituksesta kertyneillä varoilla voidaan maksaa varainsiirtovero, julkisen kaupanvahvistajan kustannukset ja kaupasta aiheutuvat muut kulut laskettuna siihen päivään saakka, jolloin yhtiö tekee suoritusta vastaavan määräosan kaupan tontista.
Yhtiöjärjestys 8 § Tontin lunastaminen
Yhtiöllä on tontin (49-44-146-2) koskevan maanvuokrasopimuksen mukaisesti oikeus ostaa tontti vuokrakauden aikana tai sen päättyessä.
Yhtiöjärjestys 17 § Lunastusmenettely
Autopaikat ja autokatospaikat (osakkeet nrot 19991-20043).
Jos kattamattoman autopaikan tai autokatospaikan hallintaan oikeuttava osake siirtyy muulta kuin perustajaosakkaalta yhtiön ulkopuoliselle uudelle omistajalle eikä samassa yhteydessä siirretä tämän yhtiön osakkeita, jotka oikeuttavat yhtiön jonkin asuinhuoneiston hallintaan, on siirronsaajan ilmoitettava siirrosta hallitukselle viipymättä, ja on yhtiön osakkeenomistajilla oikeus lunastaa siirron kohteena olevat osakkeet. Muilta osin AOYL. |
Asunnon tilat ja materiaalit
Pääasiallinen rakennusmateriaali |
Puu |
Keittiön kuvaus |
Jääkaappi/pakastin, liesi (erillisuuni, liesitaso), seinät (kaakeli, maalattu), lattiat (parketti), kiinteät valaisimet, liesituuletin / hormi |
Kylpyhuoneen kuvaus |
Suihkuseinä, pesukoneliitäntä, lattialämmitys, suihku, peili, kylpyhuonekaapisto, seinät (kaakeli), lattiat (laatta) |
Olohuoneen kuvaus |
Seinät (maalattu), lattiat (parketti) |
Makuuhuoneen kuvaus |
Lukumäärä: 1, seinät (maalattu), lattiat (parketti) |
Muut huoneet ja tilat |
Terassi |
Kattotyyppi |
Harja |
Katon kuvaus |
Tiili |
Taloyhtiö
Taloyhtiön nimi |
Asunto Oy Espoon Lokinuora |
Isännöitsijän yhteystiedot |
Kiinteistö-Tahkola Helsinki Oy, Turvalaaksonkaari 2, 3. krs, 01740 Vantaa. Isännöitsijä Jutta Välimaa, jutta.valimaa@kiinteistotahkola.fi |
Huolto |
Huoltoyhtiö |
Taloyhtiöön kuuluu |
Vesikiertoinen patterilämmitys, huoneistokohtainen tulo- ja poistoilmajärjestelmä varustettu lämmön talteenotolla. |
Taloyhtiön autopaikat |
Autokatoksia: 22, Piha-autopaikkoja: 9, Isännöitsijä ylläpitää taloyhtiön hallinnassa olevien autopaikkojen vuokrauslistaa ja -jonoa. |
Muuta taloyhtiöstä |
Väestönsuoja, kaapeli-tv, Huoneistokohtaiset varastot, lastenvaunuvarasto |
Tehdyt remontit |
2018-2020 Rakennuttajan vastuulle kuuluneet 2-vuotistakuukorjaukset.
2022 Selvitystyö sähkö- ja hybridiautojen latauksen mahdollistaminen. Lataus on mahdollista vain hybridilatauksella (n. 3,5 kWh) ja enintään 6:lle autopaikalle sillä edellytyksellä, että ne on jaetttu kahteen eri kaapelointiryhmään. Lataustehon nostaminen vaatii muutoksia sähköpääkeskukseen ja kaapelointiin.
Laadittu ja hyväksytty sopimus oikeudesta ladata autoa siten, että osakas itse asentaa hallitsemalleen autopaikalle latauslaitteen. Laitteen asennukseen on haettava muutostyölupa.
2022 Laadittu ilmalämpöpumppujen asennuksen lupaehdot.
2023 Yhteisen pihan istutusalueita on uudistettu.
2023 Tehty selvitystyö ulkovesipisteen asentamisesta tontin toiselle laidalle: Todettu kalliiksi toteuttaa ja siten päätetty jättää toteuttamatta. |
Tulevat remontit |
2023-2025 Taloyhtiö selvittää, onko mahdollista toteuttaa ulkovesipiste jokaiseen huoneistoon.
2024 Piha-alueen kehittäminen päivittämällä pihasuunnitelma ja viheralueiden hoitosuunnitelma ammattilaisella.
2026-2027 10-vuotistarkastus ja PTS:n laatiminen.
Rakennuttajan vastuu piilevien rakennusvirheiden osalta päättyy 10 vuoden
kuluttua taloyhtiön käyttöönotosta.
2026-2028 LTO ja IV nuohoukset. Ilmamäärien säätö ja tasapainotus.
2028 Väestönsuojan tarkastus ja tiiveyskoe. |
Energialuokka |
C2013, On lain edellyttämä energiatodistus |
Tontin pinta-ala |
6499 m² |
Tontin omistus |
Valinnainen vuokratontti |
Tontin vuokra |
31 143,36 € |
Tontin vuokranantaja |
FIM Tonttirahasto I KY |
Tontin vuokrasopimus päättyy |
16.12.2065 |
Kaavoitustiedot |
Espoon kaupunki Kaupunkisuunnittelukeskus, p. +358 9 8162 5500 |
Kaavoitustilanne |
Asemakaava |
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut |
K-Supermarket, Lidl, Kauklahden asiamiesposti, Maxin Kala, R-Kioski, Apteekki, Kirjasto, Kivenlahden terveysasema, Samarian terveysasema |
Koulut |
Hansakallion koulu, Kauklahden koulu |
Päiväkodit |
Alueella useita |
Muut lisätiedot
Muut kaupan kannalta merkittävät tiedot |
Varsinainen yhtiökokous 2023 päätti rahastoida osakkaiden maksamat laina- ja hankeosuusuoritukset ja ylimääräiset lainanlyhennykset sekä tulouttaa pääomavastikkeet.
Hallituksella annettiin valtuudet periä ylimääräisiä vastikkeita enintään kahden vastike-erän verran (hoito- ja /tai rahoitus- sekä tonttivastikkeita.
Yhteisjärjestelysopimus 19.12.2016, jolla on sovittu yhtiön ja naapuritontin 3 välillä seuraavasti:
- yhteisestä leikki- ja oleskelualueesta
- väestönsuojan käytöstä
- autopaikkojen käytöstä
-kulkuoikeuksista, pintavesien johtamisesta sekä palomuurista
Yhtiökokouksessa 2022 on hyväksytty ilmalämpöpumppujen ja autojen latauksen asennusehdot
Vesimittarit:
Yhtiön kaikissa asuinhuoneistoissa on huoneistokohtaista kulutusta mittaavat vesimittarit. Mittarit luetaan vuosittain tilikauden lopussa, jolloin ennakkomaksut tasataan kulutuksen mukaisesti ja osakkaille lähetetään toteutuneesta kulutuksesta riippuen joko hyvityslasku tai lasku.
|