Hyväpohjainen, parvekkeellinen ja saunallinen yksiö omalla tontilla olevan taloyhtiön neljännessä kerroksessa.
Asunnon olohuone on hyvänkokoinen ja tilaa on sekä parisängylle että sohvalle. Olohuoneen yhteydessä on tilava lasitettu parveke ja keittokomeron vieressä on paikka työpöydälle. Ikkunallisessa keittokomerossa on mukavasti kaappitilaa ja pöytämallin tiskikonekin on valmiina. Kylpyhuoneessa on paikka pyykinpesukoneelle ja sen yhteydessä on ikkunallinen sauna. Eteisessä on hyvin säilytyskaappeja ja lisäksi huoneistolle kuuluu kellarikomero.
Taloyhtiössä on tehty ylläpitokorjauksia tasaiseen tahtiin ja viime aikojen suurimpana urakkana on ollut julkisivu-urakka, joka valmistui vuonna 2018. Mitään suurempia remontteja ei ole suunnitteilla lähivuosille.
Yhtiön sijainti on mukavan rauhallinen. Leiviskätiellä ei ole läpiajoliikennettä ja kuitenkin Pohjois-Haagan juna-asema on lähellä. Lisäksi peruspalvelut, kuten ruokakaupat, apteekki, kirjasto sekä kioski, löytyvät Lassilasta ja noin kilometrin päässä on kauppakeskus Kaari, jonka Prisma on aina avoinna. Leiviskätien päästä pääsee heti lenkkipoluille ja Lassilan liikuntapuisto löytyy muutaman mutkan takaa. Jos kuitenkaan lähipalvelut eivät vielä ole tarpeeksi, pääsee junalla reilussa 10 minuutissa Mall of Triplaan ja Helsingin keskustaan.
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä, tulen mielelläni esittelemään tätä kotia!
Tilaa ilmainen arviokäynti
Asunnonvaihto kannattaa aloittaa nykyisen asunnon hinnan arvioinnilla. Näin saat raamit uusille unelmillesi.
Tilaa ilmainen arviokäynti
Asunnon perustiedot
Kotiavain |
20217570 |
Osoite |
Leiviskätie 4, 00440 Helsinki |
Tyyppi |
Kerrostalo |
Omistusmuoto |
Oma |
Huoneistoselitelmä |
1h + kk + kph + s + las. p |
Huoneet |
1 |
Asuintilojen pinta-ala |
35 m² |
Kokonaispinta-ala |
35 m² |
Lisätietoja pinta-alasta |
Yhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen |
Kerros |
4/5 |
Rakennusvuosi |
1984 |
Käyttöönottovuosi |
1984 |
Vapautuminen |
Heti |
Hinta ja kustannukset
Myyntihinta |
135 182,63 € |
Velkaosuus |
8 817,37 € |
Velaton hinta |
144 000 € |
Neliöhinta |
4 114,29 €/m² |
Hoitovastike |
154 €/kk |
Rahoitusvastike |
102,08 €/kk |
Yhtiövastike yhteensä |
256,08 €/kk |
Muut maksut |
Talousarvioon sisältyy 1 kuukauden ylimääräinen hoitovastike, josta vastaa asunnon nykyinen omistaja. Lisäksi hallituksella valtuudet periä tarvittaessa enintään 2 ylimääräistä hoitovastiketta tilikauden aikana ja valtuudet tarkistaa pääomavastiketta korkokehityksen tms. niin vaatiessa |
Vesimaksu |
20 €/kk |
Asunnon lisätiedot
Sauna |
Oma sauna |
Parveke |
On |
Parvekkeen kuvaus |
Lasitettu |
Parvekkeen ilmansuunta |
Etelä |
Asunnon kunto |
Tyydyttävä |
Lämmitysjärjestelmän kuvaus |
Kaukolämpö |
Asunnon tilat ja materiaalit
Pääasiallinen rakennusmateriaali |
Betoni |
Keittiön kuvaus |
Jääkaappi/pakastin, liesi (keraaminen), seinät (maalattu), lattiat (laminaatti), liesituuletin, astianpesukone, kiinteät valaisimet |
Kylpyhuoneen kuvaus |
Pesukone, pesukoneliitäntä, wc-istuin, suihku, peilikaappi, kiinteät valaisimet, seinät (kaakeli), lattiat (laatta) |
Saunan kuvaus |
Sähkökiuas |
Olohuoneen kuvaus |
Seinät (maalattu), lattiat (laminaatti) |
Kattotyyppi |
Tasakatto. |
Katon kuvaus |
Bitumi |
Taloyhtiö
Taloyhtiön nimi |
Asunto Oy Satolassila |
Isännöitsijän yhteystiedot |
Satu Ingström, Pääovi isännöinti Oy, Tehtaankatu 10, 00140 Helsinki, puh. 044 760 5727, sposti satu.ingstrom@paaovi.fi |
Huolto |
Huoltoyhtiö |
Hissi |
Kyllä |
Taloyhtiön autopaikat |
Autohallipaikkoja: 47, Autohallipaikat osakkeina. Lisäksi yhtiöllä paikkoja Lassi-Parkki Oy:ssä |
Muuta taloyhtiöstä |
Sauna, talopesula, kellarikomero, urheiluvälinevarasto, väestönsuoja, kaapeli-tv |
Tehdyt remontit |
Rappuvalaisimien muuttaminen liiketunnistimella toimiviksi 2023, hissien uusinta 2021-2022, Iv-kanavien nuohous ja säätö 2021, sokkelien huoltomaalaus 2020, julkisivu-urakka saatettu valmiiksi 2016-2018, yläpihan vesieristys uusittu 2016-2017, sokkeleiden maalaus, katon maalaus 2015, lukituksen uusinta Sento 2013, lämmitysjärjestelmät ja termostaatit 2010, kylpyhuoneiden korjaukset 2007-2009, lämmönvaihtimen uusinta 2003, porrashuoneiden maalaukset 2002, julkisivusaumaukset 2000, vesikatot ja parvekkeiden maalaus 1997 |
Tulevat remontit |
Putkitutkimus ja viemärihuuhtelu, asuntojen palovaroittimien uusinta 2025, normaaleja ylläpitokorjauksia 2026-2027, sähköautolatausinfran rakentaminen |
Energialuokka |
E2018, On lain edellyttämä energiatodistus |
Tontin pinta-ala |
3880,8 m² |
Tontin omistus |
Oma |
Kaavoitustiedot |
Helsingin kaupunki |
Kaavoitustilanne |
Asemakaava |
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut |
Lassilan peruspalvelut (S-market, Eestin herkut apteekki, R-kioski) alle 200 m, kirjasto noin 400 m, ravintoloita (kiinalainen ja sushi) alle 100 m, kauppakeskus Kaaren monipuoliset palvelut noin 1 km |
Liikenneyhteydet |
Linja-autopysäkki Kaupintiellä (31, 32, 36, 41, 53, 54, 553K) noin 150 m, Näyttelijäntiellä (40, 52, 56), Vihdintiellä (37, 300, 321, 345, 346) noin 700 m ja Kehä I:llä (553) noin 1 km. Pohjois-Haagan juna-asema (I, P) alle 300 m |
Muut lisätiedot
Muut kaupan kannalta merkittävät tiedot |
Taloyhtiön parvekkeilla ja terasseilla on tupakointikielto. Vastuu parvekelasien korjaamisesta, kunnossapidosta ja niistä mahdollisesti aiheutuvista muista kustannuksista ja mahdollisista vahingoista kuuluu osakkeenomistajalle |