Loistosijainnilla Päivärannan alueelta reilun kokoinen kerrostalokaksio hyvin hoidetusta taloyhtiöstä.
Edullinen tapa hankkia uusi koti. Asunnon myyntihinta on 55 363,38 euroa. Yhtiölainan, noin 42 600 e voi maksaa pois tai lyhentää sitä kuukausittain rahoitusvastikkeella. Lainan ehdot ovat: 12 kk:n Euribor + 0,72 % ja laina päättyy 31.12.2048. Toisin sanoen, rahoitus on tässä ostajalle jo valmiina.
Taloyhtiössä on kesällä 2023 valmistunut LVIS -remontti, jossa uusittiin mm. käyttövesiputket ja pinnoitettiin viemärit. Sähköt sähkötauluineen uusittiin huoneistoihin saakka ja piha-alueelle asennettin uudet autopaikkojen lämmitystolpat latausmahdollisuuksin.
Kodin pohjaratkaisu on hienosti suunniteltu. Keittiössä on runsaasti kaapisto- ja tasotilaa.
Asuinalueena Päiväranta on luonnonläheinen ja lenkkeilymaastot alkavatkin aivan kotioven läheltä. Alueen viihtyvyyttä parantavat puistot. Tekemistä löytyy niin kesällä kuin talvella.
Päivärannassa on päiväkoteja sekä koulu. Ostoskeskuskin on helposti saavutettavissa.
Kulkuyhteydet Päivärannasta ovat loistavat niin omalla autolla kuin julkisen liikenteen välineillä liikkuvalle. Kuopion keskustaan matkaa vain muutama kilometri. Lähin linja-autopysäkki on pienen kävelymatkan päässä kodista ja kaupunkiin pääsee reilussa 10 minuutissa.
Tämä valoisa koti on nähtävä paikan päällä. Ollaan yhteydessä ja toteutetaan teidän asuntounelmanne Päivärännan parhailla paikoilla…
Kohde tällä hetkellä vuokrattu 30.10.2024 saakka
Nähdään esittelyssä !!!
Tilaa ilmainen arviokäynti
Asunnonvaihto kannattaa aloittaa nykyisen asunnon hinnan arvioinnilla. Näin saat raamit uusille unelmillesi.
Tilaa ilmainen arviokäynti
Asunnon perustiedot
Kotiavain |
9789099 |
Osoite |
Lakeissuontie 10, 70420 Kuopio |
Tyyppi |
Kerrostalo |
Omistusmuoto |
Oma |
Huoneistoselitelmä |
2h + kk + kh + parveke |
Huoneet |
2 |
Asuintilojen pinta-ala |
51 m² |
Kokonaispinta-ala |
51 m² |
Lisätietoja pinta-alasta |
Yhtiöjärjestyksen mukainen |
Kerros |
3/3 |
Rakennusvuosi |
1970 |
Käyttöönottovuosi |
1970 |
Vapautuminen |
Aikaisintaan 30.10.2024 |
Hinta ja kustannukset
Myyntihinta |
55 363,38 € |
Velkaosuus |
42 636,62 € |
Velaton hinta |
98 000 € |
Neliöhinta |
1 921,57 €/m² |
Hoitovastike |
220 €/kk |
Rahoitusvastike |
323,93 €/kk |
Yhtiövastike yhteensä |
543,93 €/kk |
Muut maksut |
Etäluettava vesimittari. Kylmä vesi 5,60 e/m3 ja lämmin vesi 10,70 e/m3. Ennakko 26 e/henkilö/kk. Mittarit luetaan huoltoyhtiön toimesta marras- ja toukokuussa. Lukupyyntö huoltoyhtiölle asukkaan muuton yhteydessä.
Autopaikoissa latausmahdollisuus erillisen maksun mukaan.
Yhtiölainan tiedot: 12 kk Euribor + 0,72 % ja laina päättyy 31.12.2048
|
Asunnon lisätiedot
Sauna |
Ei saunaa |
Parveke |
On |
Parvekkeen kuvaus |
Muu |
Parvekkeen ilmansuunta |
Länsi |
Tietoliikenne |
Yhtiöön tulossa ns taloyhtiönetti peruskorjauksen valmistuttua. |
Asunnon kunto |
Hyvä |
Käyttö- ja luovutusrajoitukset |
Autotalleista lunastusoikeus. |
Asunnon tilat ja materiaalit
Rakennusmateriaalien kuvaus |
Betoni |
Keittiön kuvaus |
Jääkaappi/pakastin, liesi (sähköliesi), työtasot (puu), seinät (kaakeli, maalattu, tapetti), lattiat (laminaatti), liesituuletin, astianpesukone |
Kylpyhuoneen kuvaus |
Suihkuseinä, pesukoneliitäntä, wc-istuin, suihku, peilikaappi, seinät (kaakeli), lattiat (laatta) |
Olohuoneen kuvaus |
Seinät (maalattu, tapetti), lattiat (laminaatti) |
Makuuhuoneen kuvaus |
Lukumäärä: 1, seinät (maalattu), lattiat (parketti) |
Muut huoneet ja tilat |
Vaatehuone |
Kattotyyppi |
Tasakatto |
Katon kuvaus |
Huopa |
Taloyhtiö
Taloyhtiön nimi |
Asunto Oy Lakeissuontie 10 |
Isännöitsijän yhteystiedot |
Retta Isännöinti Oy, Tiina Kuukkanen. tiina.kuukkanen@retta.fi
Vuorikatu 26, 70100 Kuopio. Puhelin: 010 2288 200. |
Huolto |
Huoltoyhtiö |
Hissi |
Ei |
Taloyhtiöön kuuluu |
Ullakko/kellarikomero, kuivaushuone |
Taloyhtiön autopaikat |
36, Pistokep. 28 kpl. Pistokepaikat ja autotallit jonotuksella. |
Muuta taloyhtiöstä |
Sauna, talopesula, mankeli, jäähdytetty kellari, urheiluvälinevarasto, väestönsuoja |
Tehdyt remontit |
Julkisivujen ja parvekkeiden peruskorjaus 1999, 11 talon salaojan uusiminen ja 1-talon viemärin uusiminen 2001. I-talon sauna/ kylpyhuone korjattu 2003, 2 talon 2006. Ilmastointi kanavat nuohottu 2004,. 2 talon kattohuopa uusittu 2005, 1-talon (A ja B) kattohuopa uusittu 2006. VVS tilan pinnoitus 2016. Talo 2 päiväkodin puoleisen päädyn salaojituksen tarkistus. Lämmönsiirtimen uusiminen kevät 2009, talonmiehen asunnon myynti, ikkunaremontti. Patteri ja linjasäätöventtiileiden uusiminen sekä lämmönsäätö 2010. Ulko-ovet uusittu 2011. Ulko-ovien päälle asennettu lipat 2013, Bauer vedenkäsittelylaitteen asennus 2014, Päiväkotitilan huippuimuri 2015, Vss-lattian pinnoitus 2016, päiväkotitilan kuntotutkimua 2017-2019,2022-23 peruskorjaus, mm. käyttövesiputkistot, viemäreiden pinnoitus, sähkönousut ja taulut |
Tulevat remontit |
Kunnossapitotarvesuunnitelma 2022-26 mm: julkisivujen pintakäsittelyä 2022-24, autopaikoille valmius mahdollisia lautauslaitteita varten, lisäaitopaikkojen rakentaminen. |
Energialuokka |
G2013, On lain edellyttämä energiatodistus |
Tontin pinta-ala |
5571 m² |
Tontin omistus |
Vuokrattu |
Tontin vuokranantaja |
Kuopion kaupunki |
Tontin vuokrasopimus päättyy |
30.10.2029 |
Kaavoitustiedot |
Asemakaava www.kuopio.fi/kaavoitus |
Kaavoitustilanne |
Asemakaava |
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut |
N.100m |
Koulut |
Puijonsarven koulu 1-9-lk |
Päiväkodit |
Naapuritalossa |
Liikenneyhteydet |
Kuopion liikenteen bussi yhteydet |