Ensiasunnostajan veroetu kannattaa käyttää ennen vuoden vaihdetta! Huippu sijaintikin vielä!
Onneksesi nyt löytyy valoisa koti hissitalon 4/6 kerroksesta. Kompakti, isoilla ikkunoilla varustettu kaksio sopii sekä omaksi kodiksi ensiasunnonostajalle, että kätevältä pohjaratkaisultaan myös sijoittajalle. Halutessaan keittiöstä saa puhkaistua toisen oviaukon makuuhuoneeseen, näin keittiötila ja kylpyhuone ovat kätevästi käytettävissä molemmista huoneista. Huoneisto sijaitsee sisäpihan puolella, vehreä yhteispiha ja avarat näkymät, sekä seinästä seinään rajautuvat isot ikkunat, tuovat viihtyisyyttä ja tilan tuntua. Liikenteen meluakaan ei kuulu tälle puolelle taloa.
Taloyhtiössä on tehty isoja remontteja 2000-luvulla, esim. julkisivu on pinnoitettu, ikkunat ja parvekeovet, vesikatto ja hissit on uusittu. Putkiremontin yhteydessä uusittiin sähkönousut ja samassa yhteydessä 2013 myös huoneiston kylpyhuone uusittiin kokonaan.
Sijainniltaan keskustamaista asumista kivijalkaliikkeineen löytyy myös täältä, mutta sekä ratikka, että bussit kulkevat Hämeentietä, joten olet reilussa 10 minuutissa Rautatientorilla ja keskustan hyörinässä. Tämän kodin ympärillä on kuitenkin useita viheralueita ja lenkkimaastoa, vaikka koiran kanssa kulkea, joten molempi parempi, eikö? Varaa itsellesi esittelyaika ja tule tutustumaan!
Tilaa ilmainen arviokäynti
Asunnonvaihto kannattaa aloittaa nykyisen asunnon hinnan arvioinnilla. Näin saat raamit uusille unelmillesi.
Tilaa ilmainen arviokäynti
Asunnon perustiedot
Kotiavain |
21706662 |
Osoite |
Hämeentie 81-83, 00550 Helsinki |
Tyyppi |
Kerrostalo |
Omistusmuoto |
Oma |
Huoneistoselitelmä |
2h + kk + kph (yhtiöj. 2 h+kk) |
Huoneet |
2 |
Asuintilojen pinta-ala |
41,5 m² |
Kokonaispinta-ala |
41,5 m² |
Lisätietoja pinta-alasta |
Yhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen |
Kerros |
4/6 |
Rakennusvuosi |
1958 |
Käyttöönottovuosi |
1959 |
Vapautuminen |
2kk kaupanteosta/ sopimuksen mukaan |
Hinta ja kustannukset
Myyntihinta |
230 074,50 € |
Velkaosuus |
8 925,50 € |
Velaton hinta |
239 000 € |
Neliöhinta |
5 759,04 €/m² |
Hoitovastike |
191,73 €/kk |
Rahoitusvastike |
203,35 €/kk |
Yhtiövastike yhteensä |
395,08 €/kk |
Muut maksut |
– Hoito- ja rahoitusvastikeperuste jyvitetty vastikeindeksi (yj.). Tämän asunnon vastikeindeksi on yj. mukaan 581. Hoitovastike yksikköhinta 0,33€ ja rahoitusvastike 0,35€.
- Vesimaksu 18,00€/kk on ennakko, tasaus kerran vuodessa. Kylmä vesi 3,55 €/ kuutio/kulutus, lämmin vesi 6,40€/ kuutio/kulutus.
- Autopaikka (talon pääty) 35,00€/kk, Ap kylmä 34,00€/kk.
- Hallitus on valtuutettu perimään tai jättää perimättä enintään 2 kk:n ylimääräinen hoitovastike.
- Liikehuoneistojen ym. vuokrista saa lisätietoja isännöitsijäntodistuksesta. |
Vesimaksu |
18 €/kk |
Asunnon lisätiedot
Sauna |
Taloyhtiössä sauna |
Tietoliikenne |
DNA Welho Oy |
Tehdyt remontit |
Keittiöremontti 2013 linjasaneerauksen yhteydessä. |
Asunnon kunto |
Tyydyttävä |
Asunnon tilat ja materiaalit
Keittiön kuvaus |
Jenkkikaappi, liesi (keraaminen), työtasot (laminaatti), seinät (maalattu, osalaatoitus), lattiat (parketti), astianpesukoneliitäntä, liesituuletin / suodatin |
Kylpyhuoneen kuvaus |
Suihkuseinä, pesukoneliitäntä, lattialämmitys, wc-istuin, suihku, peilikaappi, seinät (kaakeli), lattiat (laatta) |
Olohuoneen kuvaus |
Seinät (maalattu), lattiat (parketti) |
Makuuhuoneen kuvaus |
Lukumäärä: 1, seinät (maalattu), lattiat (parketti) |
Kattotyyppi |
Harjakatto |
Kattomateriaalin kuvaus |
Pelti |
Taloyhtiö
Taloyhtiön nimi |
Asunto Oy Hämeentie 81-83 |
Isännöitsijän yhteystiedot |
Kiinteistö-Tahkola Helsinki Oy, Johannes Mauno, Turvalaaksonkaari 2, 0170 Vantaa, p. 0207 488 384, Email johannes.mauno@kiinteistotahkola.fi |
Huolto |
Huoltoyhtiö |
Hissi |
Kyllä |
Taloyhtiöön kuuluu |
Ullakko/kellarikomero, |
Taloyhtiön autopaikat |
Asukaspysäköinti alueella ( Hgin kaupunki ) |
Muuta taloyhtiöstä |
Sauna, talopesula, urheiluvälinevarasto, väestönsuoja |
Tehdyt remontit |
Lämmönsiirrin, paisunta-astia, patteriventtiilit ja -automatiikka uusittu -97, piha-asfaltti uusittu -00, julkisivupinnoitteet, antennijärjestelmä, ikkunat ja parvekeovet karmeineen uusittu -01, vesikatto ja hissit uusittu -05, vesikaton maalaus -06, porrashuoneiden alatasanteet maalattu -07, putkiremontin hankesuunnittelu -08, linjasaneeraussuunnittelu -09-12, linjasaneeraus: putkistot ja sähkönousut, yleiskaapelointijärjestelmä uusittu -12-13, porrashuoneiden kunnostus- ja maalaus, pihan salaojitus, sadevesien ohjausjärjestelmä uusittu -13, kellari- ja ullakkotilojen huoltokorjaukset, linjasaneerauksen 1. vuoden takuukorjaustyöt -14, linjasaneerauksen 2. vuoden takuukorjaustyöt -15 , liikehuoneistojen D, E ja F IV-lämmityskoneiden uusimistyöt, DNA taloyhtiölaajakaista 10M -16, ikkunoiden tiivistäminen ja korjaustyöt -17, LTO-lämmön talteenotto, vesikaton paikkamaalaus -18, jätekatoksen laajennus -19. |
Tulevat remontit |
Suunnitteilla 2022-2026:
- 2023 Ylimmän kerroksen parvekkeiden ikkunoiden uusiminen
- 2023-2026 yleisten tilojen pintakunnostuksia tarpeen ja vaatimusten mukaan
- 2025 vesikatteen huoltomaalaus
|
Energialuokka |
E2013, On lain edellyttämä energiatodistus, Viimeinen voimassaolopäivä 05.01.2025
|
Tontin koko |
1809 m² |
Tontin omistus |
Vuokrattu |
Tontin vuokra |
81 240 € |
Tontin vuokraaja |
Helsingin Kaupunki |
Tontin vuokrasopimus päättyy |
30.12.2070 |
Kaavoitustiedot |
Helsingin Kaupunki 3101673, hel.fi |
Kaavoitustilanne |
Asemakaava |
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut |
Lähin pizzeria Hämeenkadun puolella, lähikauppa Alepa 250m, runsaasti eri alojen kivijalkaliikkeitä, ruokapaikkoja ja baareja. Joogastudio ja kahvila Roots 100m, Kauppakeskus Arabian runsaat palvelut 850m, Vallilan siirtolapuutarha, Paavalinkirkko ja useita puistoja. Rautatientorille julkisilla n. 11 min. |
Koulut |
Alueella useita, lähin Vallilan ala-asteen sivukoulu 50m. |
Päiväkodit |
Alueella |
Liikenneyhteydet |
Bussi ja ratikka kulkevat sekä Hämeentietä, että Sturenkatua. |