Loistava tilaisuus tarjolla oman talon rakentamisesta haaveilevalle. Myynnissä Kauniaisten ja Espoon rajalla sijaitseva SAGA -niminen tila, pinta-alaltaan 0,1468 ha. Tilan omistaa Bostads Ab Villa Saga i Esbo, jonka koko osakekanta on myynnissä, varainsiirtovero on 1,5 % kauppahinnasta.
Kiinteistöllä sijaitsee purettava puurakenteinen omakotitalo ja osittain hirsirakenteinen sauna- ja autotallirakennus. Ostaja ottaa vastattavakseen purkulupien hakemisen, rakennusten purkamisen sekä edellä mainituista toimista aiheutuvat kustannukset kuin myös tontin kiinteistönmuodostamiskustannukset.
Alueella voimassa olevan asemakaavan mukaan kyseessä on AO-alue, jolle saa rakentaa enintään kaksikerroksisia ja -asuntoisia rakennuksia. Tontille on osoitettu rakennusoikeutta e=0,20 eli 294 kem2. Rakennusten lukumäärää tontilla ei ole rajoitettu.
Rakennuspaikka on tasainen, tontilla on vanhaa puustoa ja istutuksia, ajoyhteys tontille on Kavallinpuiston kautta. Kauniaisten monipuoliset palvelut ovat helposti saavutettavissa, lähikaupat Viherlaakson puolella ja kauppakeskus Sellosta löytyy lisää palveluita. Liikenneyhteydet moneen suuntaan toimivat joustavasti.
Tervetuloa tutustumaan tähän hienoon kokonaisuuteen. Lisätiedot ja esittelypyynnöt välittäjältä.
Tilaa ilmainen arviokäynti
Asunnonvaihto kannattaa aloittaa nykyisen asunnon hinnan arvioinnilla. Näin saat raamit uusille unelmillesi.
Perustiedot
Kotiavain | 21873310 |
---|---|
Osoite | Kavallinpuisto 10, 02710 Espoo |
Tyyppi | Omakotitalotontti |
Vapautuminen | Heti |
Hinta ja kustannukset
Myyntihinta | 450 000 € |
---|---|
Velaton hinta | 450 000 € |
Tontti ja kaavoitus
Tontin omistus | Oma |
---|---|
Kiinteistötunnus | 49-402-1-139 |
Tontin tyyppi | Tasamaatontti |
Tontin pinta-ala | 1468 m² |
Tie perille | On |
Lisätietoja tontista | Kavallinpuisto 10 myydään rakennuspaikkana, myynnissä on asunto-osakeyhtiön Bostads Ab Villa Saga i Esbo koko osakekanta. |
Rakennusoikeuden pinta-ala | 294 m² |
Tontin nimi | SAGA |
Tehokkuusluku | 0.2 |
Lisätietoja rakennusoikeudesta | Espoon kaupunki, Kaupunkitekniikan keskus, Kaupunkimittaus, Asiakaspalvelu, PL 41, 02070 Espoon kaupunki , p. 09 8162 5500 |
Kaavoitustilanne | Asemakaava, Yleiskaava |
Kaavoitustiedot | Espoon kaupunki kaupunkisuunnittelukeskus, Tekniikantie 15, 02150 Espoo, p. 09 8162 5500 |
Rakennukset | Tontilla sijaitsee purettava omakotitalo ja sauna-/autotallirakennus, ostaja ottaa vastattavakseen rakennusten purkulupien hakemisen, rakennusten purkamisen ja näistä toimista aiheutuvat kustannukset. |
Vesihuollon kuvaus | Kunnan |
Viemäri | Kunnan |
Sähköliittymä siirtyy | Kyllä |
Palvelut ja liikenneyhteydet
Päiväkodit | Alueella useita. |
---|---|
Liikenneyhteydet | Bussipysäkit Helsingintie ja Turuntie |
Muut lisätiedot
Ranta | Ei rantaa |
---|