Hurmaava perhekoti rauhallisessa Metsälässä!
70-luvun arkkitehtuuri on parhaimmillaan tässä tyylikkäässä kodissa. Kahdessa kerroksessa on loistavasti tilaa isommallekin perheelle. Varsinaiset asuintilat sijaitsevat yläkerrassa, johon johtaa näyttävä portaikko. Olohuone/aula/ruokailutila on avaraa tilaa, johon tulvii valoa isoista ikkunoista ja aulaan myös kattoikkunasta. Tunnelmaa luo avotakka. Kaunis tumma parketti on alkuperäinen, kattopaneelit ja tiiliseinät on myös säilytetty alkuperäisessä kuosissaan.
Yläkerrassa on kolme makuuhuonetta, säilytystilaa löytyy vaatehuoneista. Saunaosastolta pääsee mukavasti pihalle vilvoittelemaan. Uima-allas ei ole alkuperäisessä käytössään. Alakerrasta löytyy runsaasti moneen käyttöön mukautuvaa tilaa: ikkunalliset tilat toimivat hyvin makuuhuoneina, toimistona tai vaikka harrastetiloina. Lisäksi löytyy runsaasti varastotilaa.
Piha on on suuri ja ihanan vehreä! Suojaisa piha kiertää koko päätyhuoneiston ympäri ja siellä on tilaa nauttia ihanista kesäpäivistä. Kolmen huoneiston rivitaloyhtiö sijaitsee omalla tontillaan. Huoneistoihin kuuluu myös autokatospaikat, joissa on sähköauton latauspisteet. Yhtiössä on vastikään valmistunut salaojaurakka.
Metsälä on rauhallinen pientaloalue Oulunkylän ja Käpylän vieressä. Sijainti Keskuspuiston ja Pirkkolan vieressä takaa loistavat ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet. Lähialueella on monipuolinen päiväkoti- ja koulutarjonta. Bussi- ja junayhteydet ovat lähellä ja pyörällä pääsee vehreitä reittejä pitkin suuntaan jos toiseenkin.
Ihana perheasunto, tervetuloa tutustumaan!
Tilaa ilmainen arviokäynti
Asunnonvaihto kannattaa aloittaa nykyisen asunnon hinnan arvioinnilla. Näin saat raamit uusille unelmillesi.
Asunnon perustiedot
| Kotiavain | 80460047 |
|---|---|
| Osoite | Takametsäntie 14, 00620 Helsinki |
| Tyyppi | Rivitalo |
| Omistusmuoto | Oma |
| Huoneistoselitelmä | 5-6h, k, sauna, uima-allas (ei käytössä), kph, 2 x erill. wc, 2 x vh, varastotilaa, piha |
| Huoneet | 6 |
| Asuintilojen pinta-ala | 236 m² |
| Kokonaispinta-ala | 236 m² |
| Lisätietoja pinta-alasta | Isännöitsijäntodistuksen mukainen ja yhtiöjärjestyksen mukainen, Ei |
| Kerros | 2/2 |
| Rakennusvuosi | 1974 |
| Käyttöönottovuosi | 1974 |
| Vapautuminen | Muu ehto: viimeistään 2 kk kaupanteosta |
Hinta ja kustannukset
| Myyntihinta | 418 718,48 € |
|---|---|
| Velkaosuus | 76 281,52 € |
| Velaton hinta | 495 000 € |
| Neliöhinta | 2 097,46 €/m² |
| Hoitovastike | 873,20 € / kk |
| Rahoitusvastike | 809,48 € / kk |
| Yhtiövastike yhteensä | 1 682,68 € / kk |
Asunnon lisätiedot
| Sauna | Oma sauna |
|---|---|
| Parveke | Ei |
| Tehdyt remontit | Wc:t ja kph uusittu täysin n. 2019 |
| Muuta kauppaan kuuluvaa | Lisätietoja sisältyvistä varusteista: ilmalämpöpumppu |
| Asunnon kunto | Tyydyttävä |
| Lämmitysjärjestelmän kuvaus | Ilmalämpöpumppu ja sähkö |
| Tulisija | Takka |
| Sähköliittymä siirtyy | Kyllä |
| Lunastusoikeus yhtiöllä | Ei |
| Lunastusoikeus osakkailla | Ei |
Asunnon tilat ja materiaalit
| Pääasiallinen rakennusmateriaali | Tiili |
|---|---|
| Keittiön kuvaus | Liesi (Keraaminen liesi), seinät (laatta ja maali), lattiat (parketti), astianpesukone, jääkaappipakastin ja liesituuletin |
| Kylpyhuoneen kuvaus | Seinät (kaakeli), lattiat (laatta) |
| WC-tilojen kuvaus | Lukumäärä: 2, seinät (Kaakeli), lattiat (Laatta) |
| Saunan kuvaus | Seinät (puu), lattiat (laatta), Sähkökiuas |
| Olohuoneen kuvaus | Seinät (maali), lattiat (parketti) |
| Makuuhuoneen kuvaus | Lukumäärä: 4, seinät (maali), lattiat (parketti) |
| Säilytystilojen kuvaus | Yhteisvarasto |
| Kattotyyppi | Tasakatto |
| Katon kuvaus | PROTAN SE 1,2 polyesterivahvisteinen PVC-vesikate |
Taloyhtiö
| Taloyhtiön nimi | Asunto Oy Takametsäntupa |
|---|---|
| Isännöitsijän yhteystiedot | Helsingin Seudun Isännöitsijät Oy, Jan Lehtinen, 050 430 3392, jan.lehtinen@hsi.fi |
| Huolto | Asukkaat |
| Hissi | Ei |
| Taloyhtiön autopaikat | Autokatoksia: 3 kpl |
| Tehdyt remontit | 2025 Camini-Nuohouskim Oy: Savupiipun asennus ja savuhormin pinnoitus 2024 Salaojaurakka Vesivek Salaojat Oy:n suorittamana. Samoin suoritettiin ulkopuolisten viemäreiden ja viemärikaivojen uusinnat 2023 C-asunnon olohuoneen terassin puoleisen sivun alasidospuiden korvaaminen kengittämällä (valesokkelikorjaus) Viking Solutionsin urakoimana 2022 Asunnon A sähkötaulun/sähkökeskuksen korjaus ja ajanmukaistaminen 6/2022 (urakoitsijana SähköEdit Oy). 2022 Sähköautojen latauspisteiden asennukset autokatokseen 2022 Aitaurakka Asennus Anton ja Rakennus K. Mäkelä 2022 Asbestia sisältäneen aidan purku ja poisvienti Sanlog Oy 2021 B. huoneiston täydellinen remontti osakkaan kustantamana sekä yhtiön valvomana ja hyväksymänä. 2021 Sähkömittaustyö SähköEdit Oy:n toimesta sekä sähkömittareiden vaihto ja sähköautojen latauskaapelivaraus 2020 Sokkeleiden ja julkisivun puupaneleiden kunnostusmaalaus 2020 Kiinteistön metalliosien kunnostus ja maalaus 2019 Autokatoksen ja päätyvaraston kattojen korjaus; vanhan katteen poisto, korjaukset, kaatojen korjaukset ja uusi pinnoite 2018 Kiinteistön käyttövesiputkien ja lämminvesivaraajien uusiminen, kiinteistön viemäriputkien (muovi) kuvaus ja paikkaukset (kaksi paikkauskohtaa) Kotisun Oy 2017 Autokatoksen vesitorvet/aukot, syöksyputkien uusiminen 2017 Antennikorjaukset 2015 A-huoneiston katon poistoviemärin vuotokorjaus 2011 Ikkunoiden- ja ulko-ovien uusimisia 2010 Puuaitojen kunnostus 2009 Kattokaivojen korjaus 2008 Metalliosien ja sokkelien maalaus 2007 Huoneiston A boileri vaihdettu 2007 Yhteisantenni päivitetty digiaikaan 1995 Kattoremontti: vanhan katteen poisto, korjaukset ja uusi kate |
| Tulevat remontit | Yhtiön tarkoituksena on suorittaa normaaleja huolto- ja korjaustoimenpiteitä hallituksen laatiman kunnossapitotarvesuunnitelman ja tarpeen mukaan. |
| Tontin pinta-ala | 1 305,9 m² |
| Tontin omistus | Oma |
| Kaavoitustiedot | Helsingin kaupunki |
| Kaavoitustilanne | Asemakaava |






