Kategoriat MarkkinakatsauksetKirjoitettu

Kesäkuu ei tuonut vielä odotettua piristystä asuntokauppaan

Näkymä Puijosta Kuopiossa.
Näkymä Puijosta Kuopiossa.

Kesäkuussa vanhoja asuntoja myytiin maanlaajuisesti 31,3 % vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.​ Kumulatiivisesti vanhojen asuntojen kauppoja on tehty tammi-kesäkuun aikana 32 % vähemmän kuin vuosi sitten. Uusien asuntojen osalta asuntokauppa on hidastunut huomattavasti enemmän. Kesäkuussa uusien asuntojen kauppamäärät olivat 67,9 % viime vuodesta ja kumulatiivisesti tammi-kesäkuussa 70,1 % viime vuoden vastaavasta ajankohdasta.

Suurista kaupungeista vanhojen asuntojen kauppamäärät laskivat kesäkuussa erityisesti pääkaupunkiseudulla. Laskua kertyi Espoossa 43,9 %, Helsingissä 39,3 % ja Vantaalla 35,2 %​ viime vuoden kesäkuuhun verrattuna. Vähiten laskua kauppamäärissä oli Kuopiossa (-6,1 %) ja Kouvolassa (-6,9 %). ​

Omakoti- ja rivitalokaupassa oli nähtävillä paikallisia valonpilkahduksia. Kesäkuussa omakotitalokauppoja tehtiin enemmän esimerkiksi Helsingissä (4,8 %), Kuopiossa (5,9 %), Kouvolassa (11,1 %) ja Oulussa (1,8 %) viime vuoteen verrattuna. Positiivisista luvuista huolimatta omakotitalokauppa laski kokonaisuudessaan 23,1 % viime vuoden kesäkuuhun verrattuna. ​

Kuopiossa myös rivitalokauppa kävi viime vuotta vilkkaampana. Kuopiossa rivitaloja myytiin kesäkuussa 12,1 % viime vuotta enemmän. Myös Tampereella rivitalojen kauppa kävi 4,4 % viime vuoden vastaavaa ajankohtaa paremmin. Kokonaisuudessaan rivitalokauppa laski 29,4 % viime vuoden tasosta. ​

​Myyntiajat pitenevät ja luovat laskupainetta hinnoille

Pääkaupunkiseudun kerrostaloasunnoissa myyntiajat pitenivät edelleen kesäkuussa. Kerrostaloasunnon myyntiaika oli kesäkuussa keskimäärin 94 päivää, kun se vuotta aikaisemmin oli 62 päivää.​

Pidentyneet myyntiajat ovat luoneet laskupainetta asuntojen hinnoille. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat koko maassa 7,4 % viime vuodesta ja 0,8 % edellisestä kuukaudesta toukokuussa 2023. Suurista kaupungeista hinnat laskivat eniten Helsingissä ja Vantaalla, jossa hinnat laskivat vuodentakaisesta melkein 10 %. ​

”Asuntomarkkinoilla vallitsee aina ostajien ja myyjien tasapaino. Kun hinnat ovat kohdallaan suhteessa markkinaan, käy asuntokauppakin. Tällä hetkellä ostajilla on runsaasti valinnanvaraa ja sitä myötä asunnonmyyjien tuleekin suhteuttaa asuntonsa hinta, mikäli mielii saada asunnon kaupaksi”, kertoo Huoneistokeskuksen liiketoimintajohtaja Marina Salenius.

Lisätietoja: 
Marina Salenius, liiketoimintajohtaja, Huoneistokeskus Oy 
marina.salenius@huoneistokeskus.fi
Puh. 040 738 1776

* Luvut perustuvat KVKL:n ylläpitämään Hintaseurantapalveluun, johon suurimmat välitysliikkeet toimittavat kauppatietonsa sekä Tilastokeskuksen julkaisemiin tietoihin. Kesäkuun kauppatiedot haettu 6.7.2023.

Ajankohtaista

Huoneistokeskuksen tuoreimmat asuntomarkkinakatsaukset ja tiedotteet

Lue lisää