Valoisa ja monipuolinen omakotitalo päättyvän kadun varrella Porvoon Hamarissa.
Rauhallisella sijainnilla, metsään rajautuvalla tontilla sijaitsee tämä tilava ja persoonallinen omakotitalo, jossa on runsaasti mahdollisuuksia niin suurelle perheelle kuin kahden sukupolven asumiseenkin.
Vuonna 1973 rakennettu talo on käynyt läpi mittavan peruskorjauksen vuosina 2002–2003. Tuolloin uusittiin muun muassa salaojat, sähköjärjestelmät, ikkunat sekä märkätilat, lisäksi vesikatto muutettiin harjakatoksi ja kotiin asennettiin varaava takka tuomaan lämpöä ja tunnelmaa.
Kodin näyttävä yläkerta hurmaa lähes kuusi metriä korkealla olohuoneellaan, jossa suuret ikkunat avaavat kauniit näkymät ympäröivään metsään. Olohuoneesta on käynti etelään suuntautuvalle katetulle terassille, joka toimii viihtyisänä oleskelupaikkana pitkälle syksyyn. Tilava erillinen keittiö tarjoaa hyvin tilaa suuremmallekin ruokailuryhmälle.
Kolmessa makuuhuoneessa on käytännölliset parviratkaisut, ja päämakuuhuoneen yhteydessä on suuri vaatehuone. Alakerran muunneltavat tilat mahdollistavat monenlaiset käyttötarkoitukset: kaksi työhuonetta soveltuvat mainiosti makuu-, harraste- tai etätyöhuoneiksi. Takkahuoneesta on kulku suojaisalle länsipihalle.
Tilavassa kylpyhuoneessa on kaksi suihkua sekä sauna, ja arkea helpottaa erillinen kodinhoitohuone. Säilytystilaa löytyy runsaasti.
Autotallissa on sähköauton latauspiste, ja lisäksi pihapiirissä on autokatos.
Sijainti tarjoaa loistavat puitteet arkeen: ranta, lähikauppa, koulu ja päiväkoti löytyvät läheltä, ja Porvoon keskustan palvelut ovat nopeasti saavutettavissa. Myös yhteydet Helsingin suuntaan ovat nopeat ja sujuvat.
Tervetuloa tutustumaan, ota yhteyttä ja sovi oma esittelyaikasi!
Esittely
Su 24.5.2026 klo 13.00 – 13.30
Esittelijä

Tilaa ilmainen arviokäynti
Asunnonvaihto kannattaa aloittaa nykyisen asunnon hinnan arvioinnilla. Näin saat raamit uusille unelmillesi.
Asunnon perustiedot
| Kotiavain | 80466468 |
|---|---|
| Osoite | Kuusikkotie 1, 06650 Hamari, Porvoo |
| Tyyppi | Omakotitalo |
| Huoneistoselitelmä | 5h, k, th, 2 kh, s, 2 erill. wc, khh, 2 vh, 2 työh, var / tekn, parveke/terassi, piha, at, ak |
| Huoneet | 7 |
| Asuintilojen pinta-ala | 250 m² |
| Muiden tilojen pinta-ala | 22.5 m² |
| Kokonaispinta-ala | 272.5 m² |
| Lisätietoja pinta-alasta | Rakennusluvan mukaan asunnon pinta-ala on 130 m2 ja kokonaispinta-ala 147 m2. Peruskorjauksen rakennustapaselostuksen mukaan huoneistoala on 250 m2+autotalli 22,5 m2. Rakennuskortin mukaan rakennuksen kerrosala 247 m2 sekä kokonaisala 321 m2.. Tarkistusmitattu: Ei |
| Asuinkerrosten määrä | 2 |
| Rakennusvuosi | 1973 |
| Vapautuminen | Muu ehto: 3 kk kaupanteosta/sopimuksen mukaan |
Hinta ja kustannukset
| Myyntihinta | 348 000 € |
|---|---|
| Velaton hinta | 348 000 € |
| Muut maksut | Kiinteistövero: 252,30 €/2024 Vesi ja jätevesi 791€ /2024 Sähkönkulutus on myyjän ilmoittaman mukaan ollut v. 2025 11 kk ajalta (tammikuu-marraskuu) noin 27 150 kWh. Sähkönkulutus sisältää käyttösähkön sekä sähköauton latauksen. |
Asunnon lisätiedot
| Sauna | Oma sauna |
|---|---|
| Asunnon kunto | Hyvä |
| Energialuokka | Ei lain edellyttämää energiatodistusta |
| Lämmitysjärjestelmän kuvaus | Sähkö, ilmalämpöpumppu, lattialämmitys, sähköpatteri, takka ja vesivaraaja |
| Tulisija | Nuohottu 2025. Alakerran takaa ei ole käytetty nykyisten asukkaiden aikana., takka ja varaava takka |
| Sähköliittymä siirtyy | Kyllä |
Asunnon tilat ja materiaalit
| Pääasiallinen rakennusmateriaali | Harkko, puu, tiiliverhoilu ja betoni |
|---|---|
| Keittiön kuvaus | Liesi (Induktioliesi), työtasot (laminaatti ja metalli), seinät (maali), lattiat (parketti), jääkaappi (Siemens), erillinen pakastin (Bosch), mikroaaltouuni (Siemens), astianpesukone (Siemens), erillisuuni (Siemens) ja liesituuletin (Smeg), Keittiön kaapistot: puun sävyiset alakaapit /valkoiset yläkaapit Keittiön välitila: vaalea laatta |
| Kylpyhuoneen kuvaus | Suihku (x2), seinät (kaakeli), lattiat (laatta), Alakerran kph seinät: valkoinen ja harmaa laatta, Lattia: harmaa laatta Katto: paneeli |
| WC-tilojen kuvaus | Lukumäärä: 2, WC-istuin, peili, bidee-suihku, lattialämmitys ja allaskaappi, seinät (tiiliseinä ja kaakeli), lattiat (Laatta) |
| Saunan kuvaus | Seinät (puu), lattiat (laatta), Sähkökiuas |
| Kodinhoitohuoneen kuvaus | Pesuallas, pyykkikaapit, keskuspölynimuri, pöytätaso ja pesukoneliitäntä, lattiat (laatta), seinät (maali) |
| Olohuoneen kuvaus | Seinät (maali), lattiat (parketti) |
| Makuuhuoneen kuvaus | Lukumäärä: 4, seinät (maali ja tapetti), lattiat (parketti) |
| Säilytystilojen kuvaus | Vaatehuone, kaapistot, kylmä ulkovarasto, seinäkaapit ja autotalli |
| Kattotyyppi | Harjakatto |
| Katon kuvaus | Konesaumattu peltikate |
Asunnon tontti
| Tontin omistus | Vuokra |
|---|---|
| Kiinteistötunnus | 613-417-1-369-L2 |
| Tontin tyyppi | Rinnetontti |
| Tontin pinta-ala | 0,0825 ha |
| Tie perille | Kyllä |
| Lisätietoja tontista | Kiinteistötunnus 638-417-1-648 |
| Tehokkuusluku | 0.3 |
| Kaavoitustiedot | Ao1: erillispientalojen korttelialue. Porvoon kaupunki |
| Kaavoitustilanne | Asemakaava |
| Tontin vuokra | 2 268,75 € |
| Tontin vuokrasopimus päättyy | 31.12.2052 |
| Tontin vuokranantaja | Porvoon kaupunki |
Palvelut ja liikenneyhteydet
| Palvelut | K-Market Haikko, SEO Hamarinranta, Porvoon keskustan palvelut |
|---|---|
| Koulut | Hamarin koulu ja päiväkoti alueella |
Muut lisätiedot
| Muut kaupan kannalta merkittävät tiedot | Toimenpideluvalle 638-2024-494 (Asuinrakennus; Terassikatoksen rakentaminen) ei ole vielä pidetty loppukatselmusta. Lupa on rakennuskortin mukaan voimassa 4.9.2027 saakka. Uima-allas poistettu käytöstä ja katettu peruskorjauksen yhteydessä. Sijaitsee takkahuoneen lattian alla. Luukku/kulku takkahuoneen lattiassa. |
|---|





