Tervetuloa tutustumaan tähän hyvin suunnitellun 1970-luvun pienkerrostalon ylemmän asuinkerroksen kotiin, jossa on selkeä pohjaratkaisu ja jonka suurista ikkunoista tulvii valoa.
Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Matti Lieto, tilaratkaisuissa on otettu asunnon muunneltavuus erittäin hyvin huomioon, tällä hetkellä asunnossa on kolme makuuhuonetta, mutta neljäs makuuhuone on helposti toteutettavissa. Tilava, huoneiston levyinen parveke avautuu hyvin hoidetulle, puistomaiselle pihalle. Remontteja on tehty ajallaan, ikkunat uusittiin pari vuotta sitten, tänä vuonna tehtiin mittava LVIS-saneeraus, jonka taloudellinen loppuselvitys ei ole vielä valmistunut, urakkakustannuksia ei siis vielä ole jyvitetty asunnoille.
Talon pohjakerroksessa on taloyhtiön LVIS-saneerauksen yhteydessä uusittu upea saunaosasto uima-altaineen ja takkatiloineen, jossa on myös keittiö tarjoiluiden valmistamiseen. Allashuoneesta on käynti pihan vilpolaan. Rakennusta ympäröi iso piha-alue, jossa on runsaasti tilaa niin lasten leikeille kuin myös ajanviettoon. Taloyhtiön autotallissa on yksi autopaikka kullekin asunnolle, pihalla on muutamia lisäpaikkoja ja kadulla on asukaspysäköinti.
Taloyhtiössä toteutettu LVIS-saneeraus on valmistunut asuntojen osalta, yhteistiloissa tehdään vielä muutamia viimeistelytöitä. Asuinhuoneistojen kylpyhuoneet uusittiin tämän perinteisesti tehdyn putkiremontin yhteydessä, taloyhtiön uima-allastilat kokivat suuren muodonmuutoksen, niistä kuoriutui viihtyisä keidas rentoutumiseen ja yhteiseen ajanviettoon takkatulen loisteessa.
Alueella on erittäin hyvät sekä suomen- että ruotsinkieliset päiväkodit ja koulut. Liikenneyhteydet moneen suuntaan toimivat hyvin sekä omalla autolla kuin myös busseilla, junilla ja Raide-Jokerilla.
Pajuniityntien sijainti Keskuspuiston välittömässä läheisyydessä on ihanteellinen ulkoilua ja urheilua harrastavalle. Keskuspuisto on Helsinkiä halkova luontoparatiisi, joka toimii myös pyöräilyreittinä suoraan kaupungin ytimeen.
Yksityisesittelyt ja lisätiedot:
Sari Kiviharju, p. 050 511 1618, sari.kiviharju@huoneistokeskus.fi
Tilaa ilmainen arviokäynti
Asunnonvaihto kannattaa aloittaa nykyisen asunnon hinnan arvioinnilla. Näin saat raamit uusille unelmillesi.
Asunnon perustiedot
| Kotiavain | 80465746 |
|---|---|
| Osoite | Pajuniityntie 4, 00320 Helsinki |
| Tyyppi | Kerrostalo |
| Omistusmuoto | Oma |
| Huoneistoselitelmä | 6 h, k, 2 x kph, vh, parveke |
| Huoneet | 6 |
| Asuintilojen pinta-ala | 161 m² |
| Kokonaispinta-ala | 161 m² |
| Lisätietoja pinta-alasta | Isännöitsijäntodistuksen mukainen ja yhtiöjärjestyksen mukainen, Ei |
| Kerros | 2/2 |
| Rakennusvuosi | 1972 |
| Käyttöönottovuosi | 1972 |
| Vapautuminen | Heti |
Hinta ja kustannukset
| Myyntihinta | 610 164,55 € |
|---|---|
| Velkaosuus | 19 835,45 € |
| Velaton hinta | 630 000 € |
| Neliöhinta | 3 913,04 €/m² |
| Hoitovastike | 1 030,40 € / kk |
| Rahoitusvastike | 161 € / kk |
| Yhtiövastike yhteensä | 1 191,40 € / kk |
| Vesimaksu | 28 € / kk |
Asunnon lisätiedot
| Sauna | Taloyhtiössä sauna |
|---|---|
| Parveke | Kyllä |
| Parvekkeen kuvaus | Sisäänvedetty |
| Parvekkeen ilmansuunta | Länsi |
| Tilojen kuvaus | Yksi makuuhuoneista on helposti jaettavissa kahdeksi makuuhuoneeksi. |
| Asunnon kunto | Tyydyttävä |
| Lisätietoja kunnosta | Kylpyhuoneet on uusittu taloyhtiön LVIS-saneerauksen yhteydessä 2025. |
| Lämmitysjärjestelmän kuvaus | Kaukolämpö |
| Sähköliittymä siirtyy | Ei |
| Lunastusoikeus yhtiöllä | Ei |
| Lunastusoikeus osakkailla | Ei |
| Käyttö- ja luovutusrajoitukset | Taloyhtiön osakeluettelo on siirretty Maanmittauslaitoksen ylläpitämään huoneistotietojärjestelmään. Ostajan tulee hakea omistusoikeuden rekisteröintiä Maanmittauslaitokselta. Ostaja vastaa tällöin omistusoikeuden rekisteröimiskustannuksista, mahdollisista osakekirjan mitätöinnistä aiheutuvista kustannuksista sekä mahdollisesta hakemusmaksun korotuksesta. Ostajan pankin ostajalta mahdollisesti veloittamista kaupantekoon, omistusoikeuden rekisteröintiin tai panttausmerkinnän hakemiseen liittyvistä kustannuksista ostaja saa tiedon pankiltaan. Yhtiöjärjestys 6 § Lyhytaikaisen vuokrauksen kielto Yhtiön osakashallintaisia tai yhtiön välittömässä hallinnassa olevia tiloja ei saa vuokrata lyhytaikaisesti, käyttää huoneistohotelli- tai majoitustoimintaan tai muutoin luovuttaa lyhytaikaisiin vuokrasuhteisiin rinnastettavilla tavoilla. Lyhytaikaisella vuokrauksella ja luovuttamisella tarkoitetaan tässä alle kaksi (2) kuukautta kestävää vuokrausta tai luovutusta. Yhtiöjärjestys 7 § Kunnossapitovastuu Yhtiössä noudatetaan kunnossapitovastuiden osalta asunto-osakeyhtiölakia. Vastuu osakkeenomistajien asuinhuoneistoon tai sen ulkopuolelle tilaamien/rakentamien rakenteellisten ja sisustuksellisten muutosten ja/tai lisäysten sekä laitteiden kunnossapidosta on osakkeenomistajalla. Osakkeenomistaja vastaa kaikista huoneistoon tai sen ulkopuolelle tilaamistaan/rakentamistaan muutoksista ja lisäyksistä yhtiölle aiheutuneista kustannuksista sekä näiden yhtiön rakennukselle tai huoneistolle mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Yhtiöjärjestys 9 § Tupakointikielto Tupakointi on kielletty yhteisissä tiloissa, parvekkeilla, ulkoalueilla ja huoneistoissa. Osakkaat voivat halutessaan asennuttaa huoneistoonsa ilmalämpöpumpun, ennen työhön ryhtymistä osakkaan tulee tehdä muutostyöilmoitus ja saada lupa muutostyölle. Ylimääräisessä yhtiökokouksessa 30.11.2023 tehdyn periaatepäätöksen mukaisesti ulkoyksikkö tulee asentaa huoneiston parvekekaiteen tason alapuolelle. |
Asunnon tilat ja materiaalit
| Pääasiallinen rakennusmateriaali | Tiili ja teräsbetoni |
|---|---|
| Keittiön kuvaus | Liesi (Keraaminen liesi), työtasot (kivi ja metalli), seinät (maali), lattiat (laatta), jääkaappipakastin (2 x jääkaappipakastin), astianpesukone, liesituuletin, liesi ja kiinteät valaisimet |
| Kylpyhuoneen kuvaus | Suihkuseinä, pesukoneliitäntä, wc-istuin, peilikaappi, suihku, allaskaappi, peili ja kiinteät valaisimet, seinät (kaakeli), lattiat (laatta) |
| Olohuoneen kuvaus | Seinät (maali), lattiat (parketti) |
| Makuuhuoneen kuvaus | Lukumäärä: 3, seinät (maali), lattiat (parketti) |
| Muut huoneet ja tilat | Yksi makuuhuoneista on helposti jaettavissa kahdeksi makuuhuoneeksi. |
| Säilytystilojen kuvaus | Vaatehuone, kaapistot ja kellarikomero |
| Kattotyyppi | Tasakatto |
| Katon kuvaus | Bitumihuopa |
Taloyhtiö
| Taloyhtiön nimi | Asunto Oy Salpanaapuri |
|---|---|
| Isännöitsijän yhteystiedot | Helsingin Seudun Isännöitsijät Oy, Marko Vuoristo, Ratakatu 1b A 7, 00120, Helsinki, 09 6122 600 (Toimisto), 040 772 3116 (Marko Vuoristo), marko.vuoristo@hsi.fi |
| Huolto | Huoltoyhtiö |
| Hissi | Ei |
| Taloyhtiön autopaikat | Autotalleja: 6 kpl, Jokaisella osakeryhmällä on oikeus käyttää yhtä autopaikkaa autotallissa. |
| Muuta taloyhtiöstä | Uima-allas, urheiluvälinevarasto, askarteluhuone, kellarikomero, väestönsuoja, pyörävarasto, hormi olemassa ja sauna |
| Tehdyt remontit | Porraskäytävän maalaus 1993, katon korjaus1996 Icopal, lämpökeskuksen uusiminen 1997, ikkunapuitteiden maalaus 2001, saunaosaston keittiökaapit uusittu 2002, saunaosaston remontti 2004, ilmanvaihtokoneen puhallin 2004, viemäriputkiston painehuuhtelu 2007, julkisivuremontti 2007, uima-altaan suodatinjärjestelmän uusiminen 2009, vesikattosaneeraus 2012/Kerbit Pro Oy, ilmastointikanavien puhdistus 2013, saunan kiuas uusittu, patteriventtiilit uusittu, lämmönjakohuoneen moottoriventtiili uusittu 2014, aidan rakentaminen Laajasuontien puolelle 2016, asbestikartoitus, kuntotarkastuksen päivitys 2018, autotallien ovet uusittu 2019, roskahuoneen ja varaston ovet uusittu 2020, salaojien uusiminen, asuntojen ikkunoiden ja parvekeovien uusiminen, saunaosaston ikkunat ja terassiovi uusittu 2021-2022 uima-allaspumppu uusittu ja suodatin huollettu 2021, salaojien 2-vuotistarkastus, kiinteistön laaja kuntotarkastus 2023. Vesikaton huolto- ja kunnostustyöt, betoninen tukiseinä uusittu, ikkunoiden ja parvekeovien 2-vuotistarkastus, uima-allaspumppu uusittu, LVI-urakan hankesuunnittelu ja kilpailutus 2024. LVIS-saneerausurakka 2025. |
| Tulevat remontit | Osakkaat voivat halutessaan asentaa ilmalämpöpumpun. Ennen työhön ryhtymistä osakkaan tulee tehdä muutostyöilmoitus ja saada muutostyölle lupa. Ylimääräisessä yhtiökokouksessa tehdyn periaatepäätöksen mukaisesti ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö tulee asentaa huoneiston parvekkeelle parvekekaiteen tason alapuolelle. Hallituksella on valtuus tarvittaessa päättää enintään kahden (2) ylimääräisen hoitovastikkeen keräämisestä yhtiön taloudellisen tilanteen niin vaatiessa. Inspecta Oy on laatinut kunnossapitosuunnitelmaehdotuksen vuosille 2017-2026 vuonna 2017 tekemänsä kuntokartoituksen perusteella. Merkittävimmät toimenpide-ehdotukset vuosille 2017-2026 ovat: käyttövesiverkoston seurantatutkimus, saunaosaston kunnostus, kaukolämmön alajakokeskuksen uusiminen, patteriverkoston perussäätö ja venttiilien uusiminen, ilmanvaihtokanavien puhdistus ja säätö, sähköjärjestelmien uusiminen, sähkökeskuksen huolto. Asunto Oy Salpanaapuri Lisätiedot isännöitsijäntodistukselle 2025. Vesikaton huolto- ja kunnostustyöt: Hallitus valtuutettu ottamaan enintään 50.000 euroa uutta lainaa sekä päättämään lainan takaisinmaksuajasta. LVI-urakka: Hallitus valtuutettu päättämään ja tilaamaan tarjouspyyntöjen perusteella parhaaksi katsomansa urakoitsija. Valtuutettiin hallitus tai määräämänsä henkilö nostamaan laina ja rahoittamaan hanke enintään 1.000 000,00 euron lainalla tai myöhemmin konvertoitavalla 1.000 000,00 euron luotollisella remonttilimiitillä. Arvio enimmäishankeosuudesta on noin 1.210,00 euroa/m2 ja pääomavastikkeesta 7,10 euroa/m2/kk 910.000,00 euron hankearviolla määritettynä. Hankearvioon eivät sisälly taloyhtiön hallinnolliset ja kirjanpidolliset kustannukset. Lisäksi päätettiin enintään 15.000,00 euron limiittitilin avaamisesta taloyhtiön hoitotalouteen. |
| Energialuokka | G2013, On lain edellyttämä energiatodistus, e=247 |
| Tontin pinta-ala | 2 139,7 m² |
| Tontin omistus | Oma |
| Kiinteistötunnus | 091-029-0039-0001 |
| Kaavoitustiedot | Helsingin kaupunki kaupunkiympäristön toimiala p. 09 310 26 111 |
| Kaavoitustilanne | Asemakaava |
Palvelut ja liikenneyhteydet
| Palvelut | Alueella K-Supermarket, K-Market, Alepa, Kauppakeskus Kaaren kattavat palvelut , Kannelmäessä, postin palvelupiste K-Market, kirjasto Etelä-Haaga, terveysasema Pohjois-Haaga. |
|---|---|
| Koulut | Haagan peruskoulu ala-aste ja yläaste, Hoplaxskolan, Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, Gymnasiet Lärkan, Helsingin ranskalais-suomalainen koulu, The English School. |
| Päiväkodit | Tonttula Pajuniityntiellä ja Daghemmet Tomtebo Laajasuontiellä, Päiväkoti Haaga Isonnevantiellä, The Little English Kindergarten Haaga Kauppalantiellä. |
| Liikenneyhteydet | Bussit, Raide-Jokeri, junat Huopalahden asemalta |






