Hämeenlinnan Kaurialassa, hyvällä paikalla sijaitseva 66,5 m² kolmio, joka sopii hyvin niin yksinasuvalle, pariskunnalle kuin pienelle perheellekin. Kaksi makuuhuonetta antavat mahdollisuuden myös työhuoneelle tai lapsen omalle huoneelle.
Toisen kerroksen asunnossa on toimiva pohjaratkaisu, valoisa olohuone sekä etelään suuntautuva lasitettu parveke. Omaa arjen mukavuutta tuovat sauna, erillinen wc ja vaatehuone. Keittiö ja pesuhuone on uudistettu noin vuonna 2008.
Sijainti on tämän kodin ehdottomia vahvuuksia. Kaurialan koulut alakoulusta lukioon ovat aivan lähellä, mikä tekee arjesta sujuvaa myös lapsiperheelle. K-Market Manu ja muut Kaurialan lähipalvelut löytyvät lähialueelta, ja Hämeenlinnan keskustan palvelut sekä kauppakeskus Goodman ovat helposti saavutettavissa.
Vuonna 1972 valmistunut taloyhtiö sijaitsee omalla tontilla. Yhtiössä on toteutettu muun muassa talotekniikan saneeraus. Asunto on heti vapaa, joten muuttamaan pääsee nopeallakin aikataululla.
Sovi henkilökohtainen esittely ja tule tutustumaan tähän Kaurialan kotiin.
Tilaa ilmainen arviokäynti
Asunnonvaihto kannattaa aloittaa nykyisen asunnon hinnan arvioinnilla. Näin saat raamit uusille unelmillesi.
Asunnon perustiedot
| Kotiavain | 80539481 |
|---|---|
| Osoite | Erottajakatu 17, 13130 Hämeenlinna |
| Tyyppi | Kerrostalo |
| Omistusmuoto | Oma |
| Huoneistoselitelmä | 3h+k+wc+psh+s+vh+p |
| Huoneet | 3 |
| Asuintilojen pinta-ala | 66.5 m² |
| Kokonaispinta-ala | 66.5 m² |
| Lisätietoja pinta-alasta | Ei tarkistusmitattu. Pinta-alat saattavat tämän ikäisissä kohteissa (yhtiö rekisteröity ennen 01.01.1992) poiketa olennaisestikin asuinrakennusten nykyisten mittaustapojen ja standardien (SFS 5139) mukaan laskettavasta asuintilojen pinta-alasta. Pinta-ala voi siis olla edellä mainittua pienempi tai suurempi.. Tarkistusmitattu: Ei |
| Kerros | 2/3 |
| Rakennusvuosi | 1972 |
| Käyttöönottovuosi | 1972 |
| Vapautuminen | Heti |
Hinta ja kustannukset
| Myyntihinta | 83 996,19 € |
|---|---|
| Velkaosuus | 15 003,81 € |
| Velaton hinta | 99 000 € |
| Neliöhinta | 1 488,72 €/m² |
| Hoitovastike | 295,93 € / kk |
| Rahoitusvastike | 133 € / kk |
| Yhtiövastike yhteensä | 428,93 € / kk |
| Muut maksut | Yhtiökokouksessa 9.6.2026 hallitukselle myönnettiin valtuudet periä taloyhtiön taloudellisen tilanteen vaatiessa yksi ylimääräinen hoitovastike ja korkojen nousun vuoksi tarvittaessa yksi ylimääräinen pääomavastike. Kylmävesitasaus 5,00 €/m³ Lämminvesitasaus 9,11 €/m³ Autopaikka 8,00 €/kk |
| Vesimaksu | Vesimaksuennakko 20 € / kk / hlö (Ennakko, tasaus kulutuksen mukaan) |
Asunnon lisätiedot
| Sauna | Oma sauna |
|---|---|
| Parveke | Kyllä |
| Parvekkeen kuvaus | Lasitettu |
| Parvekkeen ilmansuunta | Etelä |
| Tehdyt remontit | Keittiö remontoitu n. 2008 Pesuhuone remontoitu n. 2008 |
| Muuta kauppaan kuuluvaa | (Kauppaan ei kuulu: Irtain) |
| Asunnon kunto | Tyydyttävä |
| Lisätietoja kunnosta | Hyvä/tyydyttävä |
| Lämmitysjärjestelmän kuvaus | Kaukolämpö |
| Sähköliittymä siirtyy | Ei |
| Lunastusoikeus yhtiöllä | Ei |
| Lunastusoikeus osakkailla | Ei |
Asunnon tilat ja materiaalit
| Pääasiallinen rakennusmateriaali | Betoni ja tiili |
|---|---|
| Keittiön kuvaus | Liesi (Induktioliesi), työtasot (laminaatti), seinät (maali), lattiat (laminaatti), jääkaappipakastin, liesituuletin, erillisuuni, KITCHEN_FURNITURE ja liesi |
| Kylpyhuoneen kuvaus | Suihku ja pesukoneliitäntä, seinät (kaakeli), lattiat (laatta) |
| WC-tilojen kuvaus | WC-istuin, allaskaappi, pesuallas, peilikaappi ja bidee-suihku, seinät (Kaakeli ja maali), lattiat (Laatta) |
| Saunan kuvaus | Seinät (paneeli), lattiat (laatta), Sähkökiuas |
| Olohuoneen kuvaus | Seinät (maali), lattiat (parketti) |
| Makuuhuoneen kuvaus | Seinät (maali ja tapetti), lattiat (muovimatto) |
| Säilytystilojen kuvaus | Vaatehuone ja häkkivarasto |
| Kattotyyppi | Tasakatto |
| Katon kuvaus | Huopa |
Taloyhtiö
| Taloyhtiön nimi | Asunto Oy Hämeenlinnan Erottajakatu 17 |
|---|---|
| Isännöitsijän yhteystiedot | REIM Hämeenlinna Oy, Petro Kurki, Sibeliuksenkatu 4, 13100, Hämeenlinna, 0207441725, petro.kurki@reim.fi |
| Huolto | Huoltoyhtiö |
| Hissi | Ei |
| Taloyhtiön autopaikat | Sähköpistokepaikkoja: 16 kpl |
| Muuta taloyhtiöstä | Kellarikomero, kuivaushuone, ulkoiluvälinevarasto, väestönsuoja ja kaapeli-tv |
| Tehdyt remontit | 2020 – Talotekniikkasaneeraus 2018 – Kaukolämmön alajakokeskuksen uusiminen 2017 – Luhtikäytävien ja pihan valaistuksen uusinta 2016 – Viemäreiden huuhtelu ja kuvaus 2015 – Perusmuurin maalaus, kuivaushuoneen ja pyörävaraston lattian maalaus, kellarin tason porrashuoneen seinien maalaus, ulko-oven saranapuolen ja alapuolen siistiminen/maalaus 2013 – Kylpyhuoneiden kosteuskartoitus 2012 – Ilmastoinnin poistopuhaltimen uusinta 2012 – Ilmastointihormien nuohous ja poistoilman säätö 2011 – Luhtikäytävien ja kellarin yleisten tilojen valaistus uusittu 2011 – Luhtikäytävien lattiat ja portaat pinnoitettu 2010 – Jätekatos rakennettu 2010 – Vesikaton kate uusittu 2007 – Alapohjan käyttövesiputkistovuodon aiheuttamien vahinkojen korjaukset sekä alapohjan käyttövesijohdot uusittu 2006 – Kattoikkunat uusittu |
| Tulevat remontit | 2026 – Julkisivun maalauksia 2026 – Luhtikäytävien ja parvekkeiden liimapuukaiteiden lahokorjaukset (päätetty) 2030 – Lasijulkisivun kunnostus, oven uusinta ja katos oven päälle |
| Energialuokka | Ei lain edellyttämää energiatodistusta |
| Tontin pinta-ala | 1 793,2 m² |
| Tontin omistus | Oma |
| Kiinteistötunnus | 109-8-65-1 |
| Kaavoitustiedot | Hämeenlinnan kaupunki |
| Kaavoitustilanne | Asemakaava |
Palvelut ja liikenneyhteydet
| Palvelut | Kaurialan palvelutu, Goodman, keskusta, Tiiriö |
|---|---|
| Koulut | Kaurialassa alakoulusta-lukioon |
| Päiväkodit | Kaivokatu, Poltinaholla, Suomen Kasarmilla |






