Antti Lavonen

Kiinteistönvälittäjä, LKV, kaupanvahvistaja

Kiinteistönvälittäjä, LKV, kaupanvahvistaja Antti Lavonen

Kielitaito

Suomi, Ruotsi, Englanti

Seuraa somessa

Aloitin kiinteistönvälitystyöt jo vuonna 2006. Olen myynyt vuosien aikana satoja asuntoja ja kiinteistöjä. Minulle on ollut alusta asti työssäni ominaista aktiivisuus ja ammattimaisuus.

Huolehdin, että työssä tarvittavat asiakirjat ovat lainmukaiset ja olen erittäin tarkka myös kielioppiasioissa. Minua on pyydetty jo vuosikymmenten ajan oikolukemaan erilaisia tekstejä. Minun kirjoittamista asuntojen myynti-ilmoitusteksteistä ei usein kirjoitusvirheitä löydä.

Aktiivisuus tarkoittaa minun kohdalla ainakin sitä, etten ole lähes kahteenkymmeneen vuoteen tehnyt töitä kellon mukaan, vaan teen sen pituisia päiviä, että työt tulevat kunnolla hoidettua. Usein pitkiksikin venyvät työpäivät eivät tunnu rasitteelta, koska nautin työstäni.

Vuodesta 2016 lähtien olen ollut LKV-pätevä kiinteistönvälittäjä sekä vuodesta 2017 lähtien julkinen kaupanvahvistaja. Nämäkin asiat velvoittavat minua pysymään jatkuvasti aallonharjalla alan kehityksessä.

Kun käyn kotikäynneillä arvioimassa asiakkaiden asuntoja, olen realisti. Ehdotan aina sellaista hintapyyntöä, jolla näkemykseni ja kokemukseni mukaan päästään aktiivisella ja ammattimaisella työnteolla parhaaseen lopputulokseen eli saadaan kaupat tehtyä ja parhaaseen mahdolliseen hintaan. En sano tahallisesti liian kovaa hintaa vain saadakseni kohteen myyntiin ja sen jälkeen ehdotellakseni hinnan laskemista realistiselle tasolle.

Eli jos olet ”kilpailuttamassa” välittäjiä, niin älä soita minulle. Minä en ”lupaa” asunnostasi epärealistista hintaa enkä lähes ilmaista välityspalkkiota. Minä hoidan työni ammattimaisesti – aina.

Viime vuodet ovat olleet alalla vaikeita – kauppamäärät, hinnat sekä välittäjien määrä ovat vähentyneet dramaattisesti. Omalla kohdallani kuitenkin 2023 ja 2024 ovat olleet ennätysvuosia. Miksi näin? Huonoina aikoina ammattitaidon ja aktiivisuuden merkitys kasvaa entisestään. Jokuhan ne kaupat tekee näinäkin aikoina ja minä olen yksi niistä tekijöistä. Asenne ratkaisee, minä en luovuta koskaan.

Asiakaspalautteita

Myytäviä kohteita

Antti Lavonen

Ota yhteyttä

Jätä yhteystietosi ja kerro kuinka voin olla avuksi. Olen sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.

Lähettämällä yhteydenottopyynnön hyväksyt tietojesi käsittelyn tietosuojaselosteessa esitellyllä tavalla.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.