Kategoriat MarkkinakatsauksetKirjoitettu

Asuntomarkkinakatsaus:

Pienen hengähdystauon paikka

Aamuinen näkymä Aurajoen rannasta Turussa.

Asuntojen hinnat jatkavat laskuaan samaan aikaan, kun palkat ja tulot nousevat. Tuntuvat palkankorotukset vauhdittavat kotitalouksien tulokehitystä, ja ostovoima kasvaa nyt voimakkaammin kuin kertaakaan finanssikriisin jälkimainingeista, eli 15 vuoteen, raportoi Hypo. Kehitys näkyy myös pankkitileillä: suomalaisten talletukset paisuivat kesäkuun 2025 lopussa kaikkien aikojen ennätykseen, 114,7 miljardiin euroon. Puskuria ja sotakassaa siis riittää, mikä on ollut tärkeää epävarmassa markkinaympäristössä. Samalla talletusten tuotto on hiipunut – ja miljardit etsivät nyt uutta kotia. 

Suomessa asunnot ovat nyt reaalisesti halvimmillaan yli 50 vuoteen, kun hintojen lasku ja tulojen nousu ovat kulkeneet käsi kädessä. Kehitys on euroalueella poikkeuksellista: alkuvuonna 2025 Suomi oli ainoa euromaa, jossa asuntojen hinnat jatkoivat laskuaan. Tilastokeskuksen mukaan Vanhojen osakeasuntojen hinnat olivat heinäkuussa 0,9 prosenttia matalammat kuin vuotta aiemmin. Suomen korkoherkkä asuntomarkkina on notkahtanut monia muita maita jyrkemmin, mutta korkojen laskun myötä ostovoima vahvistuu ja alkaa pikkuhiljaa valua takaisin kulutukseen ja asuntokauppaan.  

“Asuntomarkkinoilla on yhä mörkö: työllisyyden näkymät ovat epävarmat ja pitkäaikaistyöttömyys korkeammalla kuin kertaakaan 2000-luvulla. Tämä horjuttaa kotitalouksien luottamusta ja saa monet lykkäämään isoja päätöksiä. Elokuun käytettyjen asuntojen kauppaluvuissa tämä näkyi: määrä laski 1,7 % viime vuoteen verrattuna, vaikka olikin 8,2 % korkeammalla kuin elokuussa 2023. Tammi–elokuussa vanhojen asuntojen kauppa on kuitenkin kasvanut kumulatiivisesti 14,3 % viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Käytännössä markkina otti pienen hengähdystauon komeiden kasvulukujen jälkeen”, summaa Huoneistokeskuksen toimitusjohtaja Marina Salenius asuntomarkkinatilannetta.  

image

Kasvun kipinät löytyvät kehyskunnista

Asuntomarkkinoiden positiivisen kehityksen kannalta on tärkeää, että hintataso on järkevä ja kauppoja syntyy. Kun talouden näkymät kirkastuvat, patoutunut kysyntä purkautuu tyypillisesti juuri kasvukeskuksiin, minne taloudellinen toimeliaisuus ja väestönkasvu painottuvat.  

Pelkkiä hintatilastoja ei myöskään sovi tuijottaa, sillä markkinoiden kannalta olennaista on tasapainon löytyminen. Tämän hetken tilanne viittaa siihen, että hintojen laskun jälkeen on saavutettu suhteellisen vakiintunut hintataso, jolla kauppoja toteutuu. Pelkkiin hintatilastoihin tuijottamalla ei aina näe metsää puilta: jokainen asunto on ainutlaatuinen, ja välittäjän ammattitaito korostuu oikean arvon määrittämisessä vallitsevassa markkinatilanteessa. Asuntojen hintojen nousu edellyttäisi edelleen kuluttajien luottamuksen palautumista ja kauppamäärien vahvistumista. 

Heinäkuussa vanhojen asuntojen kauppamäärät laskivat 15 suurimmassa kaupungissa 3,9 % vuoden takaiseen, ja suurten kaupunkien ulkopuolella muualla Suomessa kasvu jäi vain yhteen prosenttiin. Elokuussa voittajia olivat pääkaupunkiseudun kehyskunnat, joissa kauppa kasvoi 11,4 %. Tammi–elokuussa pääkaupunkiseudun kehyskunnissa vanhojen asuntojen kauppamäärät ovat nousseet jo 21,7 % viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. 

Vaikka asuntokauppaa tehdään Hangosta Nuorgamiin, aktiviteetti keskittyy edelleen vahvasti kasvukeskuksiin. Elokuussa 2025 suurimmissa 15 kaupungissa tehtiin jo 55,1 prosenttia kaikista asuntokaupoista, mikä alleviivaa sitä, että juuri suurissa kaupungeissa hintojen nousun todennäköisyys on tulevaisuudessa selvästi muuta maata suurempi.  

image

Asumiskulut helpottavat korkean inflaation jälkeen 

Pellervon taloustutkimus PTT:n selvityksen mukaan asumismenot ovat tänä vuonna keskimäärin laskeneet noin prosentin verran, pääasiassa korkojen sekä sähkön ja öljyn hintojen laskun seurauksena. Kehitys ei kuitenkaan ole tasainen: velallisilla omakotiasujilla menot pienenevät keskimäärin 2,5 prosenttia, kun taas velallisilla asunto-osakkeen omistajilla supistuminen jää 0,8 prosenttiin PTT:n selvityksen mukaan. 

Vuokra-asujilla tilanne on päinvastainen, ja heidän asumismenonsa nousevat keskimäärin 1,7 prosenttia. Asumismenojen osuus kotitalouksien käytettävissä olevista tuloista on keskimäärin 22 prosenttia, hieman vähemmän kuin viime vuonna. Lisäksi PTT:n selvityksen mukaan tyypillisesti vuokra-asujilla asumismenojen tulo-osuus on suurempi.  

image

Historiallisia aikoja  

Säästöjen kasvu ja korkojen lasku helpottavat lainanottoa, ja asumiskulut vievät nyt aiempaa vähemmän kotitalouksien nettotuloista. Sama suuntaus on nähtävissä myös ensi vuonna. Lainanotossa oman talouden tulevaisuuden näkymät ovatkin ratkaisevassa asemassa. Jo nyt markkinoilla näkyy piristymisen merkkejä: kiinnostus lainanottoon on elpymässä. Mikäli työllisyydessä nähtäisiin käänne parempaan, asunnon ostoaikeet vahvistuisivat entistä nopeammin. 

Finanssiala ry:n uusin Pankkibarometri kertookin, että kotitaloudet ovat kesällä 2025 kysyneet luottoja selvästi enemmän kuin vuosi sitten. Samassa kyselyssä pankinjohtajat arvioivat kotitalouksien lainanottohalukkuuden loppuvuodelle 2025 hyvin myönteiseksi. 

Suuret kaupungit vetävät muuttajia ja sijoittajia kasvavaan tahtiin, mikä luo perustan asuntokysynnän vakaudelle. Myös näkymä eteenpäin on vahva, esimerkiksi Helsingissä väestönkasvu vuoden ensimmäisellä puoliskolla oli nopeinta sitten 1960-luvun. 

“Kasvukeskuksissa hintojen lasku on ollut historiallisesti harvinaista, mutta poikkeusoloissa, kuten 1990-luvun lamassa, IT-kuplan puhjetessa ja finanssikriisin aikaan, nekin ovat kokeneet muuta maata jyrkempiä pudotuksia. Samalla juuri kasvukeskukset ovat alueita, joissa käänteet näkyvät ensimmäisinä ja voimakkaimmin. Omistusasumisen houkutus suurissa kaupungeissa nojaa edelleen kahteen peruspilariin: asuntojen hintojen pitkän aikavälin kehitykseen ja vuokrien nousuun. Tämänhetkinen arvostustaso on syklin yli tarkasteltuna houkutteleva, ja unelmien koti voi löytyä nyt helpommin kuin myöhemmin, kun tarjonta supistuu”, summaa Salenius. 

image

Lisätietoja
Marina Salenius, toimitusjohtaja, Huoneistokeskus Oy 
marina.salenius@huoneistokeskus.fi
Puh. 040 738 1776

*Luvut perustuvat KVKL:n ylläpitämään Hintaseurantapalveluun, Tilastokeskuksen, Hypon sekä PTT:n julkaisuihin ja tilastoihin. Heinäkuun kauppaluvut haettu 11.9.2025.    

Harkitsetko asuntosi myyntiä?

Jätä yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä. Aloitetaan yhdessä onnistunut asunnonvaihto.

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Lähettämällä yhteydenottopyynnön hyväksyt tietojesi käsittelyn tietosuojaselosteessa esitellyllä tavalla.

Ajankohtaista

Huoneistokeskuksen tuoreimmat asuntomarkkinakatsaukset ja tiedotteet

Lue lisää