Tervetuloa tutustumaan Puolalanpuiston länsireunalla sijaitsevaan upeaan ja tunnelmalliseen, vuonna 1927 rakennettuun jugend-kotiin. Tämä koti tarjoaa modernia ja rauhallista kaupunkiasumista ihanien jugendtalojen ympäröimänä.
Taloyhtiö on mitä parhaimmassa kunnossa; tehtynä mm. julkisivuremontti ja linja-saneeraus sekä paljon ylläpitäviä kunnostuksia. Yleiset tilat ovat hyvin pidettyjä ja siistejä. Ullakolla ja kellarikerroksessa sijaitsee lisäksi asunnolle kuuluvat tilavat säilytysvarastot. Yhtiön remontoitu sauna lämpiää asukkaille ilmaiseksi joka perjantai ja lauantai ja pyörille on varattuna useampi säilytystila yhteisin huoltovälinein.
Sisään astuessasi saavut avaraan aulatilaan, josta on kulku kodin kaikkiin tiloihin. Eteisessä on myös erillinen vaatehuone kenkien ja takkien säilytykseen.
Huoneet ovat korkeita, mikä lisää valoa ja ilmavuutta tähän täysin vuonna 2018-2019 uusittuun kokonaisuuteen.
Olohuone ja makuuhuone suuntautuvat rauhallisen Rauhankadun suuntaan. Erityisen tilava makuuhuone on jaettu kaapistoilla kätevästi kahdeksi tilaksi; lisäksi makuuhuoneen jatkeena on alkovi. Modernisti uusitun keittiön yhteydessä on pieni palvelijanhuone, joka käy mainiosti arkiruokailutilana tai työhuoneena. Keittiön päätyseinän tiilipinta on upea katseenvangitsija.
Koko huoneistossa on alkuperäiset lautalattiat.
Varaa oma esittelyaikasi ja tule tutustumaan tähän upeaan kotiin. Kohdenumero 20867334
Tilaa ilmainen arviokäynti
Asunnonvaihto kannattaa aloittaa nykyisen asunnon hinnan arvioinnilla. Näin saat raamit uusille unelmillesi.
Asunnon perustiedot
Kotiavain | 20867334 |
---|---|
Osoite | Rauhankatu 1, 20100 Turku |
Tyyppi | Kerrostalo |
Omistusmuoto | Oma |
Huoneistoselitelmä | Oh + k + mh + aula + palv.h. + kh |
Huoneet | 3 |
Asuintilojen pinta-ala | 86 m² |
Kokonaispinta-ala | 86 m² |
Lisätietoja pinta-alasta | Yhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen |
Kerros | 4/5 |
Rakennusvuosi | 1927 |
Käyttöönottovuosi | 1927 |
Vapautuminen | Sopimuksen mukaan |
Hinta ja kustannukset
Myyntihinta | 365 000 € |
---|---|
Velaton hinta | 365 000 € |
Neliöhinta | 4 244,19 €/m² |
Hoitovastike | 296 €/kk |
Yhtiövastike yhteensä | 296 €/kk |
Muut maksut | Mahdollinen vsv 2 % erääntyy ostajan maksettavaksi kaupanteossa. Sähkö kulutuksen mukaan. 10MB laajakaista kuuluu vastikkeeseen. |
Asunnon lisätiedot
Sauna | Ei saunaa |
---|---|
Asunnon kunto | Hyvä |
Lämmitysjärjestelmän kuvaus | Kaukolämpö |
Asunnon tilat ja materiaalit
Pääasiallinen rakennusmateriaali | Tiili |
---|---|
Keittiön kuvaus | Jääkaappi/pakastin, liesi (induktio), työtasot (puu), seinät (maalattu), lattiat (lauta), astianpesukone, kiinteät valaisimet, liesituuletin / suodatin |
Kylpyhuoneen kuvaus | Suihkukaappi, pesukoneliitäntä, lattialämmitys, wc-istuin, suihku, kiinteät valaisimet, kylpyhuonekaapisto, seinät (kaakeli), lattiat (laatta) |
Olohuoneen kuvaus | Seinät (maalattu), lattiat (lauta) |
Makuuhuoneen kuvaus | Lukumäärä: 2, seinät (maalattu), lattiat (lauta) |
Kattotyyppi | Harjakatto |
Kattomateriaalin kuvaus | Pelti |
Taloyhtiö
Taloyhtiön nimi | Asunto-Osakeyhtiö Rauhankatu 1 b |
---|---|
Isännöitsijän yhteystiedot | V-S Isännöintitalo Oy Kimmo Aarnio Maariankatu 4 C, 20100 Turku puh. 020 722 9973 kimmo.aarnio@isannointitalo.fi |
Huolto | Huoltoyhtiö |
Hissi | Kyllä |
Taloyhtiön autopaikat | Pihalla 15 lämpötolppapaikkaa, vuokrattavissa 14, autopaikkoihin on jonoa. |
Muuta taloyhtiöstä | Sauna, kaapeli-tv, Huoneistokohtaiset varastot |
Tehdyt remontit | 2023 Esitettiin yhtiökokoukselle hallituksen kunnossapitosuunnitelma 2019-2022 Porraskäytävien sisäänkäyntien ovien huolto- ja maalaus, ullakon palo-osastointi 2022 Peltikaton kattoikkunoihin liittyvien pellitysten uusimista, lämmönjakokeskuksen uusiminen, lämmityksen perussäätö 2021 C-portaan takapihan osuuden kevyt kunnostaminen ja valaistus 2020 Jätepisteen saneeraus, porttikäytävän asfaltointi 2019 C-portaan hissi 2018 kellarikerroksen vuotavien sulkuventtiilien uusiminen 2017-2018 linjasaneeraus 2015 ullakon ja kellarin vanhojen sähköjohtojen (pikikaapelit) uusiminen 2014 putkiston kuntotutkimus, lukostojen uusiminen 2013-2014 talonmiehen asunnon korjaus 2010 hulevesiviemäröinti ja sisäpihan kunnostus 2009 julkisivu ja ikkunaremontti 2008 lämmönsiirtimen uusiminen ja lämmönjakohuoneen kunnostus 2007 vesikate maalattu 2006 porraskäytävät maalattu, ulokkeelliset siivousparvekkeet maalattu 2004 antennikaapelointi uusittu, saunaosasto saneerattu 2002 vesikate uusittu |
Tulevat remontit | 2023 kuntoarvio 2024-2025 Peltikaton huoltomaalaus jatkuva: patterien uusiminen vaiheittain kunnon mukaan |
Energialuokka | B2013, On lain edellyttämä energiatodistus |
Tontin koko | 1921 m² |
Tontin omistus | Oma |
Kaavoitustiedot | Turun kaupunki 02 330 000 |
Kaavoitustilanne | Asemakaava |
Palvelut ja liikenneyhteydet
Liikenneyhteydet | Kaupungin julkiset liikenneyhtydet |
---|