Amurissa, puistomaisessa umpikorttelissa sijaitsevan upean hissillisen 40-50-luvun taitteen kerrostalon 4. kerroksen ihana kaksio on nyt myynnissä. Kukapa ei viihtyisi täällä kahden järven välissä, keskustan välittömässä läheisyydessä, silti ihan luonnon keskellä.
Kodista on aivan huikeat maisemat Pyynikin ja kauniin sisäpihan suuntaan. Omalta parvekkeelta voi aamukahvia juodessa ihailla Näsinneulaa ja kaunista vehreää puistomaista pihaa, jonka puolella sijaitsee myös tämän kodin tilava vaalea makuuhuone sekä uusi upea keittiö. Iso valoisa ja viehättävä olohuone mahdollistaa sisustamisen juuri mieleiseksi.
Tätä kotia on remontoitu ajatuksella sopivasti vanhaa säästäen. Lattiat ovat alkuperäistä kuusilankkua, kauniit, hiotut ja viimeistellyt. Keittiö on uudistettu ja vastaa hyvin nykyajan varustelutasoa toiminnoiltaan ja laitteiltaan.
Tähän kotiin tullessa välittyy todellakin entisaikojen hyvät puolet, vankat rakenteet, kauniit yksityiskohdat, korkeat huoneet ja erittäin järkevä tilankäyttö. Tämä kaikki yhdistettynä hyvin toteutettuun remonttiin tekee tästä kodista todellisen helmen. Tunnelma on käsinkosketeltavan huikea ja välittyy kuviakin paremmin paikanpäällä!
Tämän ihanan kodin kohokohdat:
-upea sijainti Tampereen ehkä kauneimmalla alueella
-vehreä ja rauhallinen umpikortteli
-kaunis 40-50-luvun arkkitehtuuri
-älykäs tilankäyttö
-toiminnallinen hyvin varusteltu uusi keittiö
-aivan ihana sisäpihan parveke upeine maisemineen
-hissi
-hyvin ja suunnitelmallisesti hoidettu yhtiö
-raitiotie ja linja-autot kulkevat aivan vierestä
-alueen monipuolinen ja historiallinen luonto ja miljöö
-Amurin ja Pyynikin laadukkaat ja runsaat palvelut
-ydinkeskusta kävelymatkan päässä
Kiinnostaako! Hyvä, varaa oma henkilökohtainen yksityisesittely tai saavu yleisnäytölle.
Joni Sevón
044 7440853
joni.sevon@huoneistokeskus.fi
Tilaa ilmainen arviokäynti
Asunnonvaihto kannattaa aloittaa nykyisen asunnon hinnan arvioinnilla. Näin saat raamit uusille unelmillesi.
Asunnon perustiedot
Kotiavain | 20213681 |
---|---|
Osoite | Pirkankatu 18, 33230 Tampere |
Tyyppi | Kerrostalo |
Omistusmuoto | Oma |
Huoneistoselitelmä | 2H + K |
Huoneet | 2 |
Asuintilojen pinta-ala | 52 m² |
Kokonaispinta-ala | 52 m² |
Lisätietoja pinta-alasta | Yhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen, Pinta-alatieto perustuu yhtiöjärjestykseen ja saatta poiketa ylös- tai alaspäin ilmoitetusta. |
Kerros | 4/5 |
Rakennusvuosi | 1946 |
Käyttöönottovuosi | 1946 |
Vapautuminen | Sopimuksen mukaan |
Hinta ja kustannukset
Myyntihinta | 222 632,40 € |
---|---|
Velkaosuus | 367,60 € |
Velaton hinta | 223 000 € |
Neliöhinta | 4 288,46 €/m² |
Hoitovastike | 213,46 €/kk |
Rahoitusvastike | 23 €/kk |
Yhtiövastike yhteensä | 236,46 €/kk |
Muut maksut | Pesutupa käyttömaksu 5,00 euroa / kk. Autopaikka kylmä 25,00 euroa / kk, autopaikka sähkö 30,00 euroa / kk, autopaikka talli 151,00 – 181,45 euroa / kk. |
Vesimaksu | 20 €/kk |
Asunnon lisätiedot
Sauna | Taloyhtiössä sauna |
---|---|
Parveke | On |
Parvekkeen kuvaus | Ulostyönnetty |
Parvekkeen ilmansuunta | Koillinen |
Tietoliikenne | DNA 10/10 |
Tehdyt remontit | Keittiöremontti. Lattian hionta ja kunnostus. Remonteista on tehty asianmukainen ilmoitus isännöitsijälle. |
Asunnon kunto | Hyvä |
Lämmitysjärjestelmän kuvaus | Kaukolämpö |
Asunnon tilat ja materiaalit
Pääasiallinen rakennusmateriaali | Tiili, betoni |
---|---|
Keittiön kuvaus | Jääkaappi/pakastin, liesi (induktio, erillisuuni), työtasot (puu), seinät (maalattu), lattiat (lauta), Keittiöntasot viilutettua puuta. Lattia kuusilautaa, hiottu ja kunnostettu. Aamiaiskaappi. |
Kylpyhuoneen kuvaus | Wc-istuin, suihku, peilikaappi, kylpyhuonekaapisto, seinät (kaakeli), lattiat (laatta) |
Saunan kuvaus | Saunavuoron varattuaan saa avaimen saunatiloihin isännöinnistä, kuukausiperusteinen laskutus. |
Olohuoneen kuvaus | Seinät (maalattu), lattiat (lauta), Lattia kuusilautaa, hiottu ja kunnostettu. |
Makuuhuoneen kuvaus | Seinät (maalattu), lattiat (lauta), Lattia kuusilautaa, hiottu ja kunnostettu. |
Kattotyyppi | Harjakatto |
Katon kuvaus | Tiili |
Taloyhtiö
Taloyhtiön nimi | Asunto-osakeyhtiö Pirkkatalo |
---|---|
Isännöitsijän yhteystiedot | Pirkanmaan Ammatti-Isännöinti Oy, Sarvijaakonkatu 5b A, 33540 Tampere. Krista Laine 0440475009 |
Huolto | Huoltoyhtiö |
Hissi | Kyllä |
Taloyhtiön autopaikat | Autotalleja: 2, Piha-autopaikkoja: 15, Pihapaikat lämmin 13 kpl. Pihapaikat kylmä 2 kpl. Heinätorin pysäköintialue K-tunnuksella. |
Muuta taloyhtiöstä | Sauna, talopesula, kuivaushuone, mankeli, vinttikomero, kellarikomero, urheiluvälinevarasto, kaapeli-tv, Huoneistokohtaiset varastot |
Tehdyt remontit | 1983 Viemärijohdon runko-osuus 1990 Lämmönjaon laitteet 1991 Vesi- ja viemärijohdot, vesikalusteet 1993 Ikkunat ja parvekeovet 1998 Sähkösaneeraus kiinteistö (ei asunnot) 2000 Tuuletusparvekkeet 2009 Julkisivu 2009 Vesikatto 2011 Saunaosasto 2012 Lukitus (patentti päättyy 2026 ja mallisuoja 2034) 2013 Ilmastointihormien puhdistus 2014 Pohjavesipumppaamo (teatteri) 2015 Lämmönsiirrin 2016 Teatteritilan korjauksia 2017 Yhtiön asunnon korjaus 2018 Pihakannen kuntotutkimus (valmistunut 1946) 2019 Teatterin sisäilmatutkimus 2021 Porrashuoneet (2019-2021) 2020 Teatterin vaurioiden purku 2020 Pihakannen pikeäminen 2021 Tonttivesijohto 2021 Sadevesiviemärit 2021 Sepänkadun portti 2022 Energiaselvitys 2022 Putkiston kuntotutkimus 2022 Viemärien tarkastusluukut ja kuvaus 2022 Putkistosaneerauksen esihankesuunnitelma 2022 Uusi pelastussuunnitelma 2022 Uusi kiuas 2023 Pihakannen hankesuunnitelma 2023 Vesivahinkokorjauksia |
Tulevat remontit | 2024 Ilmastoinnin puhdistus 2024 Energiatodistuksen uusiminen 2024 Kellarin sinkittyjen kv-putkien ja valurautaviemärien uusimisen suunnittelu 2024 Kellarin sinkityn teräsputkiston ja linjaventtiilien uusiminen 2024 Kellarin valurautaisten viemärien uusiminen 2024 Sähkökeskuksen siirtäminen 2024-2026 Palovaroittimien hankinta ja asentaminen 2025 Länsi- ja eteläpuolen ikkunoiden huoltomaalaus 2025-2026 Pihakannen purkamisen ja liittyvien hankkeiden suunnittelu 2025-2026 Pihakannen purkaminen ja siihen liittyvät työt 2025-2026 Öljysäiliön purkaminen 2025-2026 Julkisivun rappausvaurioiden korjaaminen 2025-2026 Savupiipun purkaminen 2027-2029 Viemärien nousujen sukituksen suunnittelu ja toteutus |
Energialuokka | G2013, On lain edellyttämä energiatodistus, Voimassa 20.11.2024 |
Tontin pinta-ala | 2552 m² |
Tontin omistus | Vuokrattu |
Tontin vuokra | 43 575 € |
Tontin vuokranantaja | Tampereen Kaupunki |
Tontin vuokrasopimus päättyy | 27.2.2051 |
Kaavoitustiedot | Tampereen kaupunki, 03 565611 |
Kaavoitustilanne | Asemakaava |
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut | K-Market Amuri, Sale Amuri, Kahvila Amurin Helmi, Ravintola Heinätori, R-Kioski Pyynikintori, Ristorante Capricciosa, Pizzaservice Amuri, Ravintola An Lac, Tipotien sosiaali- ja terveysasema. |
---|---|
Koulut | Tampereen kansainvälinen koulu, Tampereen konservatorio, Tampereen lyseon lukio, Tampereen yhteiskoulun lukio. |
Päiväkodit | Touhula Star Academy. |
Liikenneyhteydet | Bussit ja ratikka aivan vierestä. |