Olisiko tämä sinun valintasi, koti idyllisen Markkamäen alueella Äänekoskella!
Tämä viehättävä, vuonna 1950 rakennettu ja 1980 luvulla perusparannettu omakotitalo, jonka hieman isommalla mallilla tehty pohjaratkaisu antaa tilavat ja valoisat tilat asumiseen.
Pohjaratkaisultaan toimiva ja lämminhenkinen talo. Taloon tullaan ihanan valoisan kuistin kautta asuintiloihin. Ensimmäisenä päästään leveällä aukolla varustettuun olohuone- ja siitä ruokailutilaan kautta talon keittiöön, jossa iso leivinuuni tuo lämpimän tunnelman asumiseen. Yläkertaan mennään leveiden portaiden kautta kahteen makuuhuoneeseen. Yläkerrassa myös wc sekä puisteluparveke. Kellaritiloissa pääset saunaosastolle, rentoutumaan mm. takan lämmöstä tai muuten oleskelemaan. Kellaritilassa on yksi ”ns. vierashuone” jossa nukkuminen mm. kesäpäivinä on viileää ja rauhallista.
Talossa tehty mm. 2014-2015 salaojaremontti sekä viemäriputket pinnoitettu sekä muuta kunnostus vuosien saatossa.
Kodikkuus löytyy juuri tästä perinteikkäästä 1950 luvun tyylistä ja kerrosasumisesta, jossa jokaiselle löytyy oma rauhaisa nurkkaus. Pihapiirissä voi viettää aikaa grillaten ja istuskellen.
Markkamäki tuo vanha asuinalue, josta niin moni Äänekoskelainen on lähtöisin. Keskustan palvelut n. kahden kilometrin päässä ja lähikauppaan matkaa vain 0,5 km.
Pyydä lisätietoja ja sovi katsomisesta.
Tilaa ilmainen arviokäynti
Asunnonvaihto kannattaa aloittaa nykyisen asunnon hinnan arvioinnilla. Näin saat raamit uusille unelmillesi.
Asunnon perustiedot
Kotiavain | 20657513 |
---|---|
Osoite | Mämmensalmentie 55, 44120 Äänekoski |
Tyyppi | Omakotitalo |
Omistusmuoto | Oma |
Huoneistoselitelmä | 4 h + k + s (kellaritilan takkahuone+huone) |
Huoneet | 4 |
Asuintilojen pinta-ala | 146 m² |
Muiden tilojen pinta-ala | 74 m² |
Kokonaispinta-ala | 220 m² |
Lisätietoja pinta-alasta | Ulkomitat 10 m x 8,7 m kuistiosa 3m x 1,2m (ei tarkistusmitattu) Rakennusvalvonnan epävirallisen rakennus- ja huoneistorekisteriotteen mukaan: huoneistoala 100 m², kerrosala 112 m² ja kokonaisala 252 m². Pinta-ala tiedot rakennuspiirustuksista, eikä niitä ole virallisesti tarkastusmitattu, joten ne saattavat poiketa olennaisestikin nykymääräysten mukaan mitattavista pinta-aloista. |
Asuinkerrosten määrä | 2 |
Rakennusvuosi | 1954 |
Käyttöönottovuosi | 1954 |
Vapautuminen | N.1-1,5 kk kaupasta |
Hinta ja kustannukset
Myyntihinta | 99 000 € |
---|---|
Velaton hinta | 99 000 € |
Muut maksut | – sähkön myynti, siirto ja perusmaksut oman sähkösopimuksen mukaan. - jätemaksu tyhjennyskertojen mukaan: sekajäte n. 8,20 € tyhjennyskerta + perusmaksu 2,96 €/kk, biojäte n. 7,20 € tyhjennyskerta + perusmaksu 2,96 €/kk - käyttövesi- ja jätevesimaksut: Käyttömaksu vesi 2,74 €/m³ jätevesi 3,25 €/m³ + perusmaksut n. 13 €/kk Äänekosken energia ja sammokkokangas 5.1.2024. Varainsiirtovero 3 % kauppahinnasta. |
Kiinteistövero | 340 euroa |
Sähkölämmityksen keskimääräinen kokonaiskustannus | 320 €/kk |
Asunnon lisätiedot
Sauna | Oma sauna |
---|---|
Tietoliikenne | Kaapeli-tv on, mutta ei kytketty tällä hetkellä. Tv netin kautta |
Tehdyt remontit | Talo on peruskorjattu 80-luvulla, jolloin on uusittu katto, viemäri- ja käyttövesi putkisto sekä sähköistys Samassa yhteydessä on uusittu ulkoverhous ja lisätty sisäpuolelle asuinkerroksiin eristys seinärakenteisiin, lukuun ottamatta kuisti-eteistä. -2005 Asennettu ilmalämpöpumppu -2011 Uusittu lämminvesivaraaja -2014 Tehty savuhormien pinnoitus. -2014 Syksyllä tehty salaojitus- ja sadevesijärjestemän kunnostus ja sokkelin ulkoverhous (vesi menee tontilla olevaan kaivoon, josta kasteluvettä ja loput imetykseen) -2015 Asennettu Leakomatic vesivuotovahti laitteisto. -2015 Tehty talon alla olevan rautaviemärin pinnoitus. (tästä myyjällä video) -2017 Uusittu ovet ja ikkunat. -2024 Asennettu lämmivesivaraajaan ohjelmoitava Shelly Pro Rele, joka seuraa pörssisähkön halvinta hintaa ja lämmittää veden sen mukaan. -Vuosien saatossa huoneisiin on tehty pintaremontteja, -2021 alakerran takka- ja makuuhuoneeseen v.2021. - 2021Pihalle rakennettu uusi rakoliiteri - Saunan puu-kiuas ja lauteet uusittu marraskuussa 2024 kodinhoitohuone on 80-luvulla tehdyn kunnostuksen jäljiltä |
Asunnon kunto | Tyydyttävä |
Energialuokka | D2018, On lain edellyttämä energiatodistus, Energiatodistus tehty 30.4.2024 |
Lämmitysjärjestelmän kuvaus | Puu, sähkö, Ilmalämpöpumppu, sähköpatterilämmitys, uuni/takka, ilmalämpöpumppu |
Ilmanvaihtojärjestelmän kuvaus | Painovoimainen |
Tulisija | Takka |
Vesihuollon kuvaus | Kunnan |
Viemäri | Kunnan, saostuskaivo |
Sähköliittymä siirtyy | Kyllä |
Asunnon tilat ja materiaalit
Pääasiallinen rakennusmateriaali | Puu |
---|---|
Keittiön kuvaus | Jääkaappi/pakastin, liesi (keraaminen, leivinuuni), työtasot (laminaatti), seinät (maalattu), lattiat (parketti), liesituuletin, astianpesukone, kiinteät valaisimet |
Kylpyhuoneen kuvaus | Suihkukaappi, pesukoneliitäntä, lattialämmitys, wc-istuin, suihku, kiinteät valaisimet, seinät (kaakeli), lattiat (laatta) |
WC-tilojen kuvaus | Wc ylä-ja kellarikerroksessa |
Saunan kuvaus | Sähkökiuas, puukiuas |
Kodinhoitohuoneen kuvaus | Lattiat (laatta), seinät (kaakeli) |
Olohuoneen kuvaus | Seinät (tapetti), lattiat (parketti) |
Makuuhuoneen kuvaus | Seinät (maalattu), lattiat (laatta, laminaatti) |
Kattotyyppi | Harja |
Katon kuvaus | Tiili |
Asunnon tontti
Tontin omistus | Oma |
---|---|
Kiinteistötunnus | 992-6-219-4 |
Tontin tyyppi | Tasamaatontti |
Tontin pinta-ala | 1440 m² |
Tie perille | On |
Lisätietoja tontista | Loivarinne |
Tehokkuusluku | 0.2 |
Lisätietoja rakennusoikeudesta | AO 1 1/2 |
Kaavoitustiedot | Äänekosken kaupunki / kaavoitus: Kaavoituspäällikkö Nina Marjoniemi 040 717 7479 nina.marjoniemi@aanekoski.fi |
Kaavoitustilanne | Asemakaava |
Muut rakennukset | Asuinrakennus, puuliiteri, varasto. – huvimaja 1.1.2000 (8m²) rakennusvalvonnan tieto - rakoliiteri 7.72021 (11m²) rakennusvalvonnan tieto - varasto 1.1.1980 (7m²) rakennusvalvonnan tieto |
Muut lisätiedot
Pihan kuvaus | Omenapuita, marjapensaita, luumupuu |
---|---|
Ranta | Ei rantaa |