Rauhalliselta Huhkolan alueelta, metsän vierestä siistikuntoinen rivitaloasunto vapaana sinulle.
Asunnon tilava olohuone on hyvin valoisa useamman isohkon ikkunan ansiosta. Olohuoneessa on hyvin tilaa ruokailuryhmälle sekä sohvaryhmälle ja tv-tasolle. Tosin keittiöönkin mahtuu hyvin ruokailuryhmä, sille suunniteltuun paikkaan. Keittiössä on kaappi- sekä laskutilaa kahdella seinällä. Yläkerrassa omassa rauhassaan on asunnon kaksi makuuhuonetta. Toisessa makuuhuoneessa on oma vaatehuone. Asunnon kylpyhuone on tilava ja siellä onkin pieni kodinhoitonurkkaus. Nurkkausta voi hyvin myös hyödyntää vauvanhoitotasona, jolloin vesipiste on ihan vieressä. Saunan värimaailma erottuu asunnon muusta vaaleansävyisestä väristä tyylikkääseen tummaan. Molemmissa kerroksissa on vessa. Olohuoneesta on käynti pihalle. Terassi on reilunkokoinen tehden oman pihan hoidosta helppoa, sillä tilaa jää hieman omalle kasvi-/kukkamaalle. Aitojen ja tuijien ansiosta piha on mukavan suojaisa tarjoten kuitenkin grillauksen ohesta suoran näkymän lasten leikkipaikalle.
Yhtiön sisäpihalla onkin mukava leikkikenttä lapsille ja ihan vieressä on talvisin mäki myös lapsille. Myös metsään on todella helppo lähteä lenkille. Asuntoon kuuluu oma autopaikka. Yhtiö tarjoaa myös hyvät etätyömahdollisuudet, netti toimii valokuidulla.
Sijainti on loistava omassa rauhassaan, kuitenkin lähellä palveluita: Lidl n. 800 m, Skanssi n. 1,5 km ja urheilumahdollisuuksia, kuten frisbeegolf ja ulkokuntosali vain muutaman sadan metrin päässä. Kouluun on noin 2 km ja kauppatorillekin täältä on matkaa vain reilu 5 km.
Tervetuloa tutustumaan tulevaan kotiisi.
Tilaa ilmainen arviokäynti
Asunnonvaihto kannattaa aloittaa nykyisen asunnon hinnan arvioinnilla. Näin saat raamit uusille unelmillesi.
Asunnon perustiedot
Kotiavain | 21645117 |
---|---|
Osoite | Kontionkatu 9, 20750 Turku |
Tyyppi | Rivitalo |
Omistusmuoto | Oma |
Huoneistoselitelmä | 3 H + k |
Huoneet | 3 |
Asuintilojen pinta-ala | 80 m² |
Kokonaispinta-ala | 80 m² |
Lisätietoja pinta-alasta | Yhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen |
Kerros | 2/2 |
Rakennusvuosi | 1988 |
Käyttöönottovuosi | 1988 |
Vapautuminen | Sopimuksen mukaan, viimeistään 2 kuukautta kaupanteosta. |
Hinta ja kustannukset
Myyntihinta | 169 000 € |
---|---|
Velaton hinta | 169 000 € |
Neliöhinta | 2 112,50 €/m² |
Hoitovastike | 383,78 €/kk |
Yhtiövastike yhteensä | 383,78 €/kk |
Muut maksut | Sähkö ja vesi kulutuksen mukaan. Varainsiirtovero 1,5 % velattomasta kauppahinnasta. Oma käyttösähkösopimus. Vesiennakko vastikkeen yhteydessä, veden tasaus kerran vuodessa. Yhtiökokouksen esityslistan mukaan yhtiövastike on 1.7.2025 alkaen 290,93 e. Kylmävesimaksu 3,94 €/m³ Lämminvesimaksu 9,35 €/m³ |
Asunnon lisätiedot
Sauna | Oma sauna |
---|---|
Parveke | On |
Parvekkeen ilmansuunta | Kaakko |
Asunnon kunto | Hyvä |
Lisätietoja kunnosta | Hohdepinnoitus tehty kylpyhuoneeseen syksy 2024. Osa kylpyhuoneen sumoista ( silikoni&laattasauma) uusittu syksy 2024. Valokatkaisijoita ja pistorasioita uusittu ylä ja alakerrassa syksy 2024. Hohdepinnoitus kylpyhuoneeseen + saunan ovi uusittu. Saunan seinälaatta uusittu 2021. Parketin hionta alakerrassa+lattialistat uusittu alakerrassa. Keittiön ja olohuoneen oviaukon uusiminen 2018. Edellinen osakas uusinut kylpyhuoneen kaikki pinnat ja makuuhuoneiden pinnat 2012. Keittiön kaappien ovet uusittu 2010. |
Lämmitysjärjestelmän kuvaus | Kaukolämpö |
Asunnon tilat ja materiaalit
Pääasiallinen rakennusmateriaali | Puu, tiili |
---|---|
Keittiön kuvaus | Jääkaappi, pakastin, liesi (keraaminen), työtasot (metalli, muu), seinät (kaakeli, maalattu), lattiat (muovi), astianpesukone, kiinteät valaisimet, liesituuletin / suodatin |
Kylpyhuoneen kuvaus | Pesukoneliitäntä, wc-istuin, suihku, peilikaappi, kiinteät valaisimet, kylpyhuonekaapisto, seinät (kaakeli), lattiat (laatta) |
WC-tilojen kuvaus | Bidee-suihku, seinät (kaakeli), lattiat (laatta), Alakerran wc remontoitu 2012. |
Saunan kuvaus | Sähkökiuas, Sauna remontoitu 2012 |
Olohuoneen kuvaus | Seinät (maalattu, tapetti), lattiat (parketti) |
Makuuhuoneen kuvaus | Lukumäärä: 2, seinät (maalattu, tapetti) |
Muut huoneet ja tilat | Eteinen, Tuulikaappi, Terassi |
Kattotyyppi | Harjakatto |
Katon kuvaus | Saumapelti |
Taloyhtiö
Taloyhtiön nimi | Asunto Oy Satoilves |
---|---|
Isännöitsijän yhteystiedot | Isännöinti Jouni Tuominen. P. 050 5171 726 |
Huolto | Huoltoyhtiö |
Hissi | Ei |
Taloyhtiön autopaikat | Sähköpistokepaikkoja: 16 |
Muuta taloyhtiöstä | Huoneistokohtaiset varastot |
Tehdyt remontit | Kattojen ja julkisivujen puupaneelien maalaus 1999. Asuntojen väliaitojen uusiminen 2004. C-talon salaojien osittainen uusiminen 2006. Lämpökanaalin vuotojen korjaaminen 2007, 2011 ja 2013. Kattokulkusiltojen ja lumiesteiden asentaminen2012. Lämmönsiirtimen ja säätimen uusiminen 2013 Ilmanvaihdon puhdistus 2014. Jätekatoksen rakentaminen.Patteriverkoston perussäätö ja patteriventtiilien uusiminen 2016 Kattojen ja julkisivujen puupaneelien maalaus 2018 Asuntojen väliaitojen korjaaminen. Kiinteistölaajakaistan hankinta 2021 Takaovien uusiminen 2022 A-talon sadevesijärjestelmän ("rännit") uusiminen. Kattoturvatuotteiden asennuksia 2023 Ulko-ovien uusiminen. Ilmanvaihdon puhdistus. B- ja C-talojen sadevesijärjestelmät ("rännit"), uusiminen 2024 |
Tulevat remontit | Menossa: Ulko-ovien uusiminen lukituksineen. Suunnitteilla: Katon pesu. Huoneistojen märkätilat Kuntotarkastuksen suorittaminen. Asuntokohtaisten vesimittareiden uusiminen. Viemäreiden ja salaojien tarkastus (kuvaaminen). Ikkunoiden huoltomaalaus. |
Energialuokka | D2018, On lain edellyttämä energiatodistus |
Tontin pinta-ala | 5664 m² |
Tontin omistus | Oma |
Kaavoitustiedot | Turun kaupunki. P. +358 2 330000 |
Kaavoitustilanne | Asemakaava |