Hyväkuntoinen ja valoisa kolmannen kerroksen parvekkeellinen koti.
Huoneisto on hyvässä kunnossa. Asunnon pinnat uusittu vuonna 2012-2013 kauttaaltaan. Kylpyhuone uusittu yhtiön toimesta putkistoremontin yhteydessä, yhtiön toimesta. Asunto on heti vapaa ostajan käyttöön.
Taloyhtiö on mitä parhaimmassa kunnossa, maalämpö, julkisivut, ikkunat, käyttövesiputket, viemärit, märkätilat pintoineen ja kalusteineen on uusittu.
Hepokulta on viihtyisä alue. Lähikauppa, koulu ja linja-autopysäkki ovat muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Naapurustossa sijaitsee Impivaaran monipuoliset urheilumahdollisuudet ja Länsikeskuksen palvelut ovat noin kahden kilometrin päässä, Turun keskustaan vain kolmisen kilometriä ja Kauppakeskus Myllyyn matkaa on vajaat neljä kilometriä. Sijainti on siis mitä mainioin palveluiden ja harrastusmahdollisuuksien äärellä sekä hyvien liikenneyhteyksien päässä.
Tilaa ilmainen arviokäynti
Asunnonvaihto kannattaa aloittaa nykyisen asunnon hinnan arvioinnilla. Näin saat raamit uusille unelmillesi.
Tilaa ilmainen arviokäynti
Asunnon perustiedot
Kotiavain |
20065911 |
Osoite |
Jahtilähteenkatu 8, 20320 Turku |
Tyyppi |
Kerrostalo |
Omistusmuoto |
Oma |
Huoneistoselitelmä |
2h + kk + kh + p (yj: 2h+kk) |
Huoneet |
2 |
Asuintilojen pinta-ala |
48 m² |
Kokonaispinta-ala |
48 m² |
Lisätietoja pinta-alasta |
Yhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen, Huoneiston asuinpinta-ala on yhtiöjärjestyksen mukaan 48 m². Edellä mainittu pinta-ala saattaa tämän ikäisessä kohteessa poiketa olennaisestikin huoneiston nykyisten mittaustapojen ja standardien mukaan laskettavasta pinta-alasta. Huoneiston todellinen asuinpinta-ala voi siis olla yhtiöjärjestyksessä, isännöitsijäntodistuksessa ja esitteessä mainittua pienempi tai suurempi. |
Kerros |
3/7 |
Rakennusvuosi |
1972 |
Käyttöönottovuosi |
1974 |
Vapautuminen |
Heti |
Hinta ja kustannukset
Myyntihinta |
57 802,69 € |
Velkaosuus |
61 197,31 € |
Velaton hinta |
119 000 € |
Neliöhinta |
2 479,17 €/m² |
Hoitovastike |
196,80 €/kk |
Rahoitusvastike |
420,58 €/kk |
Yhtiövastike yhteensä |
617,38 €/kk |
Muut maksut |
Varainsiirtovero 1,5% velattomasta kauppahinnasta erääntyy ostajan maksettavaksi kaupanteossa. Kuumavesi 9,1/m3, kylmävesi 4,05/m3, sähkö kulutuksen mukaan. Autotalli 17,00e/kk, autokatos (ajastin) 10e/kk, autopaikka 5e/kk. |
Asunnon lisätiedot
Sauna |
Taloyhtiössä sauna |
Parveke |
On |
Parvekkeen kuvaus |
Lasitettu |
Tietoliikenne |
DNA |
Tehdyt remontit |
Asunnon pinnat uusittu 2012-2013 kauttaaltaan. Kylpyhuone uusittu yhtiön toimesta putkistoremontin yhteydessä yhtiön toimesta. |
Asunnon kunto |
Hyvä |
Lämmitysjärjestelmän kuvaus |
Aurinkolämpö, kaukolämpö |
Asunnon tilat ja materiaalit
Pääasiallinen rakennusmateriaali |
Betoni |
Keittiön kuvaus |
Jääkaappi/pakastin, liesi (sähköliesi), työtasot (laminaatti), seinät (maalattu, tapetti), lattiat (laminaatti), astianpesukone, kiinteät valaisimet, liesituuletin / suodatin |
Kylpyhuoneen kuvaus |
Suihkuseinä, pesukoneliitäntä, wc-istuin, suihku, kiinteät valaisimet, kylpyhuonekaapisto, seinät (kaakeli), lattiat (laatta) |
Saunan kuvaus |
Sähkökiuas |
Olohuoneen kuvaus |
Seinät (maalattu, tapetti), lattiat (laminaatti) |
Makuuhuoneen kuvaus |
Lukumäärä: 1, seinät (maalattu, tapetti), lattiat (laminaatti) |
Kattotyyppi |
Aumakatto, tasakatto |
Katon kuvaus |
Huopakate |
Taloyhtiö
Taloyhtiön nimi |
Asunto Oy Jahtivuori |
Isännöitsijän yhteystiedot |
Hepokullan lämpö Oy, Mika Potinkara, Jahtilähteenkatu 6 , 20320 Turku, (02) 276 7550, toimisto@hepokullanlampo.fi |
Huolto |
Huoltoyhtiö |
Hissi |
Kyllä |
Taloyhtiöön kuuluu |
Hepokullan Lämpö Oy:n kiinteistössä on asukkaiden käytössä maksua vastaan pesutupa ja kuivaushuone. |
Taloyhtiön autopaikat |
Autohallipaikkoja: 56, Sähköpistokepaikkoja: 27, Piha-autopaikkoja: 31, Autopaikkojen jakamisesta on sovittu seuraavaa: autopaikat jaetaan järjestyksessä jonon mukaan. |
Muuta taloyhtiöstä |
Sauna, jäähdytetty kellari, kellarikomero, urheiluvälinevarasto, väestönsuoja |
Tehdyt remontit |
Pihan uudistus, autopaikkojensähköistys ja latausinfra 2024. Linjasaneeraus sisältäen kylpyhuoneet, aurinkoenergia aurinkopaneelit talojen katolle, pihojen kunnostus remontin jäljiltä 2021-2023. Hissien uusiminen 2020. Oviautomatiikka ulko-oviin 2018. Osa parvekkeiden ovien uusiminen, kiinteistön kaikkien lukkojen uusiminen, takaulko-ovien uusiminen 2014. Osaparvekkeiden ovista ja ikkunoista uusittu, ala-aulojen ulko-ovet 2012. D-E- talon vesikatot 2007. B-C- talon vesikatot 2006. A-talon vesikatto uusittu 2001. |
Tulevat remontit |
Ei suunnitelmia |
Energialuokka |
D2018, On lain edellyttämä energiatodistus, voimassa 16.11.2033 asti. |
Tontin pinta-ala |
18403,5 m² |
Tontin omistus |
Oma |
Kaavoitustiedot |
Turun kaupunki (02) 330 000. Alueelle on suunnitteilla lisärakentamista |
Kaavoitustilanne |
Asemakaava |
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut |
Alueella ruokakauppa, kuntosali, kioski |